Yhteystiedot

Olli Kalajoki
Hopeahaka 5 o 122
02410 Kirkkonummi

Naisharmia.

Perjantai 19.10.2012 klo 18:06

Moi. Lämmin syksyinen päivä takana Yölläkään ei laskenut alle 10 asteen.Nyt päivällä ollut melkein koko ajan 13 astetta Tuulikaan ei ole ollut kylmä.Normaalia lokakuun lopun lämpötiloja paljon lämpimämpää.Työtä ei ole ollut nyt kahteen päivään kun yksi asiakas mutta muuten hyvin paljon  soittoja tullut Etenkin eilen mutta myös tänään ollut puhelimessa tunteja. Ja sitten välillä sekä osittain päällekkäinkin vielä  chattaillut facebookissa. Keskustelijoita parhaimmillaan kahdeksan  samaan aikaan.Ruudun alareuna ei enää riittänyt Vasta lähempänä yötä on ollut hiljaisempaa. Mukava kun kaverit ja ystävät on antaneet tukea ongelmaani Lähes kaikki ovat hämmästyneet tästä amerikkalaisnaisen ,tai 30 vuotta juuri täyttäneen nuoren naisen tavasta tulla tänne.

Kun oikein ajattelen tätä tilannetta onhan tämä erikoinen ,ei koskaan ennen kyllä miehen matkallani ole tämmöistä tullut vastaan Vaikka naisten  kanssa on monenlaisia tilanteita ollutkin. Jos kysymyksessä olisi toisenlainen juttu niin huutaisin keskella toria ja soittaisin kaikki tutut läpi että taivas on kerrankin kuullut rukoukseni ja ylittänytkin pyyntöni Joita olen sinne monesti lähettänyt Että kuvankaunis,latinonaisen näköinen 30 vuotias nainen. Kirjoittaa mulle hellää rakkautta ja kuuman kiihkeää seksiä. Kosimatta on tulossa  vaimokseni loppuelämäkseni. Huolehtii  ja hoivaa musta kunnes kuolen On 34 vuotta nuorempi.Antautuu täysin estoitta miten  ja kuinka usein mä haluan rakastella ja millä tavalla. Eihän taivas voi syntisen ukon unelmia  paremmin täyttää Haluaa tehdä mulle lapsia. Kauniita kun kuulemma isi on suloisen söpö ja  kuvan perusteella äidissäkään ei vikaa ole.

Mutta

 Mutta mulla on enemmän kun vahvasti mielikuva ja koko ajan varoittaa sisimpäni ja intuitio että nyt Olli kaikki on satua . Paskaa jota mulle tarjotaan Oikein  mahtihuijaus. Se että nainen rakastuu minuun ja teksteihini puolessa tunnissa  ei ole mahdotonta Ensi silmäyksellä voi rakastua Olen minäkin moniin elämäni varrella rakastunut Chatissa voi syntyä kuuma suhde joka johtaa jopa avoliittoon ja ainakin tiiviiseen intiimiin suhteeseen .Nämä len kokenut Molemmat Avoliiton ja yhä syvänä jatkuvan ystävyyssuhteen Ja vain chattijuttuina olevia tai olleita suhteita. Eikä se että luulin täysin varmasti hetken jenkkinaisen kohdallakin että nyt on taas tullut unelmajuttu. Mutta että nainen tässä tapauksessa alkaa heti keräämään matkakassaa ,ilmoitusluonteisesti,tosin eroottisin lupauksin ja hellin sanoin kertoo tulevansa asumaan loppuelämäkseni tähän kanssani niin on luonnotonta Kun ollaan vasta silloin puoli tuntia kirjoittaneet  Kertoo järkyttävän tarinan lapsuudestaan ja saa minun empatiani heräämään. Vaatii minua maksamaan American Airlinesin edullisimman lipun hinnan 720 euroa tililleen plus muut matkakulut 80 euroa. Jos maksaa itse kun tulee luokseni vaatii minut korvaamaan joka tapauksessa matkakulut Kertoo että yksikään nainen hänen lisäkseen ei tule olemaan minuun yhteydessä Poistun fb-stä ja  muille naistutuilleni soitan hänen uullen että kiitos en ole enää vapaa. Se on siis äärimmäistä sairautta

Tulee kulkemaan mun mukana matkoilla töissäni,tekee kirkkonummelaisessa  kosmetiikka-alan yrityksessä töitä. Kaikki kuin ne olisivat niin. On jonakin päivänä pian täällä ja minä saan tuntea huonojen suomalaisnaisten mitättömien tunteiden jälkeen mitä on rakkaus nuoren jenkkinaisen kanssa ja mitä on rakastelu ja yön mittaiset orgiat. 

Vaikka

 Vaikka minä kirjoitin google-kääntäjän kanssa että en halua häntä tänne asumaan. Haluan olla kissan kanssa kahden Vaikka minulla on suomalainen naisystävä joka pystyy ja osaa täysin ja yli odotusteni tyydyttää henkiset ja fyysiset tarpeei ja on kumppani arjessa ,ei mikään viidakon villi seksipeto, Että minulla on kymmeniä hyviä kavereita hyvissä suomalaisnaisissa joista en luovu kenenkää mustasukkaisuussairauden vuoksi Hän ei saa tulla tänne edes vielä käymään . Koska muutaman tunnin jälkeen kukaan ei ole aidosti kypsä jakamaan yhteisasumista  ja elämää. Ei me edes tiedetä mitä toinen puhuu . Arjessa tarvitaan sanoja Puolustin suomalaisia naisia että sitä parempia naisia en ole kohdannut ja uskallan sanoa että runsaan kokemuksen pohjalta Ei kukaan ole aina enkeli. En minä,ei suomalaisnaiset mutta ei myöskään kiihkeä jenkkityttökään. Kirjoitin että 63 vuotiaana miehenä olen 20 vuotta liian vanha isäksi. Järki siinäkin hommassa täytyy olla.Tyttö kirjoitti että ikäisesi miehet ovat vasta kypsiä isäksi ,jokainen  alle 50 v mies kehittymätön lapsi. Joka tietenkään ei ole ihan tuulesta temmattu väite lainkaan. Sekä vaivaisella englannilla  sanakirjojen kautta että suomeksi kirjoitin että en ota sinua vastaan

Naiset

Nyt on sitten ihanat suomalaiset naiset 20v alkaen  tuone 78 asettuneet puolustamaan kanssani valinnavapautta päättää enet otan kotiini. Sillä jos se tänne tulee ennustan että lähes mahdotoin on sitä saada takaisin. Myös miehiä on ollut yhteydessä minuun Viestien sanoma on sama kun minäkin ajattelen että aivan huippuhuijaus on menossa nyt. Onko se  edes todella upean näköinen nuori nainen  joka lähetti googlen kautta hakemaansa sähköpostiosoitteeseni itsetään poseerauskuvia ja onko nainen lainkaan. Ja jos onkin niin kukaan ei voi lähteä heti tänne ,itsellen vieraaseen maahan .tuntemattoman miehen luokse. Sen olen aina tiennyt että suomalaiset naiset ovat tosi hienoja ihmisiä. Nyt tässä helvetin rumbassa se  on vahvistunut. Ja miehet näkevät tavallani miehenä tämän homman. Mutta silti pelottaa että kahtena päivänä ollut fyysisiä tunteitakin Olen aidosti rukoillut aamuin ja illoin jumalaa että jos annat mulle nuoren naisen anna se suomalainen. Sen tiedän kun fb-maailmassa kirjoittelen että kyllä sen ikäiset ja muutamaa vuotta nuoremmat suomalaisnaisetkin osaa kirjoittaa hyvin helliä viestejä ja myös eroottisia .Mutta eivät änkeä suhteeseen silti eikä asumaan toisen kotiin. Ne on fiksuja.

Juristi

Juristiin olin tänään yhteydessä  siltä varalta jos sen tyttö tunkeutuu tänne Että voinko mä laittaa sen pois menemään että en sitten saa hiteillejättösyytettä koska sen syytekynnys suomen laissa on hyvin matala. Sen elvitin joskus aikaisemmin. Laki on kuulemma sellainen että jos ja nyt kun olen saattanut selvästi tiettäväksi tälle tytölle että en halua häntä kotiini tulemaan ja jos siitä huolimatta tulee on hän syyllistynyt kotirauhan rikkomiseen. Jollin minun pitää ensin kehoittaa ja jos ei heti lähde kutsua poliisit hänet poistamaan kodistani Mutta jos en olisi ilmoittanut ennen hänen lähtöään vaan hänen ollessaan matkalla tänne tai tuossa ovella syyllistyisin heitteillejättöön ja sitten olisi virkavallalla mulle asiaa aika paljon Eikä kivaa ollenkaan. Nyt on sitten näyttövaae vielä Minun ja tytön on osoitettava todistetuksi etä en ole kutsunut aan kieltänyt Sillä sekään ei riitä että jos ei kiellä enen lähtöä niin se katsotaan "hiljaiseksi  myöntämiseksi" Kehoitti säästämään kirjeenvaihtomme chatissa tarvittavana todistusaineistona Muussa tapauksessa asia katsotaan tytön eduksi. Kun hän on syytetty Toivon nyt hartaasti  ja uskon vakaasti että siihen ei tarvitse ryhtyä. Millään en tosiankaan haluaisi..

Turva-alan ammattilainen.

Eilen olin yhteydessä turva-alan todella taitavaan ,pitkän uran sillä tehneesen mieheen. Hän heti keskustelunalussa sanoi että välittömästi poistan fb-kavereista ja samalla estot koska ilman niitä pääsee keverieni sivujen nkautta muhun yhteyteen. Niinkuin melko tuoreesta kokemuksesta tiedänkin itse. Tosin sitä mahdollisuuta en käyttänyt mutta tiedän että toimii. Jos tulee heti poliisi paikalle Ja maistraatista hakea kielto osoitteen ja kaikkien muidenkint  ietojeni antamiseen muille kun viranomaisille Se koskee lkaikia ,myösw sukulaisia ja ystäviä Mutta se on haettava maistraatista. Nythän kävi niin että kun suljin sivut ja tyttö ei saa yhteyttä minuun sitä kautta hän googlen kautta haki puhelinnumeroni,osoitteeni ,sähköpostiosoitteen Jo tapellessamme chatissa toissa iltan sanoi että hän tietää musta melkeinkaiken Mun ongelmani on se että olen niinlaajalti tunnettu julkisuuden henkilö rajatiedonalueella että googlesta löytyy hyvin paljon tietoa minusta ja kuulemma kuvia myös. Ikävä kyllä ,tähän hätään ne kiellot ei auta Mutta se koskee myös googlea. Hänen kertomans amukaan jonka myös juristi vahvisti näiden huijausten tai sen tässätapauksessa yritysten takan on usein itäisen ilmansuunna  naiset läheltä pidemmällekinjotka miehiä rahastavat  ja naisia taas etelä-euroopa a idän miehet Naisten kohdalla eniten kusettaa neekerimiehet Afrikasta  Kierrättävät sähköpostin esim hyvin usein amerikkalaisen serverin kautta.Jos minä esim haluiaisin mitä en tee niin voisin hyvin äyttää aikka Japanissa olevaa serveriä ja se on vielä laillistakin. Sama homma kun esim Suomessa facebookissa on suomalaisia tekaistuja nimiä Kuva ei ole välttämätön profiilissa tai se voi olla mikä vaan jos on kovin ruma naama jota ei kehtaa esiteelä utta nimen pitää olla oikea Voisin minäkin halutessani laittaa sinne vaikka marakatinkuvan ja nimekseni Kissanviikset Sekin kyllä silloin kertoisi jostain epärehellisyydestä. Turvamies kertoi myös että minun ei pidä vastata nyt kunvain suomalaisiinpuhelinnumeroihin Ei kertonut mutta itse  ajattelen että en vastaa myöskään puheluihinjoissa numero onpiilotettu Se nainen voi nimittäin myös soittaa.,lähetti osan viesteistäkinmatkapuhelimen kautta.

Nyt

Nyt kokoajan pelkään mitä nyt. Naisystäväni ,tai paremminkin kaverini kirjoitti työpaikkans sähköpostista  jenkkitytölle englanniksi sp-viestin Siihen tänään kirjoitti että jos se tyttö tulee väkivalloin tänne hänet samalla poistetaan maasta. Että hän ei saa ottaa mitään yhteyttä minuun millään tavalla  Kiellän sen  täysin Jos on rehellisellä tunneasialla olisi pitänyt toista kunniottaen lähetyä Ja olla kiristävääm ,pakottavaan tai tunne varjolla vetoavaan tyylistä poiketen kustantaa matkansa itse. Että minulla on suomalainen hyvin rakas  naisystävä jota ainoastaan rakastan enkä halua ja pysty tuottamaan hänelle mitään kipua. Että jos onhuijari hänet tullaan jäljittämään viranomaiskeinoin ja laittamaan vastuuseen teoistaan koska en ollut ainoa jota yritti huijata. Vähemmänvahvat ja varovaiset miehet rahoittavat hanet ja kaikki miehet eivät ole sitoutuneet kunnioittamaan ja rakastamaan naistaan kuten minä.naistuttuni kirjoitti myös että Ollilla on yvin erkkänä ihmisenä tapa kirjoittaa tunteikkaasti että jos nin on sulle kirjoittanut sua on huijattu tyttöriepu. Pyysin esittämään anteeksipyynnön jos hän on aidosti rakastunut Mutta tapa lähestyä ja toimia oli väärä

Nyt sitten odotan mitä tästä eteenpäin .

Nyt kirjoittelemaan sen rakkaan naiseni kanssa ja muiden ihanien suomalaisnaistenkanssa  fb-en

 

Kommentoi kirjoitusta.

Puiden riisuuntuessa

Keskiviikko 17.10.2012 klo 16:45

Keskiviikkoa toivottelen teille kansalaisille koneen ääressä.Puut riisuvat itseään ,vihreän nurmikon keskellä korkeammat ruohot taipuvat syksyn nöyryyteen. Päivä päivältä kurkistelee aurinko yhä ujoimmin taivaan eteisessä.

Nämä kuluneet päivät antaneet riemujen  kirkasväristä  kudelmaa mutta myös huolien kylmää tuulta. Kuitenkin sisäinen syksy kukkii kuin nuo kukat parvekkeellani. Nauravin  kasvoin,elämän hymyin. Vaikka öissä jo pakkanenkin käväisi tervehtimässä viikonlopulla. Niin silti uskon kesään joka meni jo ja katoaa kalenteristakin kuukauden lopulla. Sydän sykkii, valolle joka ei koskaan sammu. Syksyn rauhan hiljaisuudelle kun ainoa lintukin  on syksyn harmaan varis männyssä Kun kävyt siinä on saaneet talviasun Kun kissakin on kasvattanut itselleen jo talviturkin Tuuheamman kun kevyt kesäasu.

Lauantain ja sunnuntain vietin  Haagassa ,Helsingissä Hengen ja Tiedon messuilla. Meitä,rajatiedon ihmisiä tapasin .Tuttuja joita yleensä näkee harvoin suurinta osaa vain  isoilla messuilla. Facebookista tuttuja naisia todella paljon. Poskisuudelmia ,yhdeltä hyvin nuorelta jopa suukon suoraan suulle.Halia jotka lämmittivät ja tuntuivat hyvältä. Kiireen keskellä .ihanassa  asiakastungoksessa ehti niitä onneksi vaihtamaan.Muuten aikalista täyttyi lauantaina 20 minuutissa koko päiväksi ja sunnuntaina kun väkeä oli paljon vähemmän oli onneksi aikaa messukierrokselle.  Näillä isoilla messuilla on sekä rankkaa bisnestä jolla ei ole pisaraakaan yhteyttä henkisyyteen ja rajatiedon alueelle. Vuosi vuodelta se lisääntyy. Aivan mielikuvituksesta olevia ajattelumalleja ja henkiseksi itseään luulevia yhdistyksiä ja yksittäisiä tulkinnan tarjoajia. Mutta kuitenkin suuremmalta osalta koko laaja aito henkisyyden ja rajatiedon kenttä nimenomaan isoilla messuilla tulee esiin. Suomessahan on kahdet sellaiset messut Toiset ovat helmikuun puolivälissä MinäOlen  messut Espoossa. Muut kun nämä kaksi ovat aika pieniä tapahtumia,hyvin paljon vaatimattomampaa alueellista tarjontaa tarjoavia. Joka viikonloppu jossain päin Suomea niitä on Virossa on myös tarjolla kaksi isoa messutapahtumaa. Niissä käy paljon Suomestakin ja etenkin Etelä-ja Keskisuomesta messuesiintyjiä. Itsekin olen ajatellut mennä joskus jompaan kumpaan ,mutta syksyyn en ehdi . Jos keväällä. Aika hyvin siellä pärjää Suomella,itsekin osaan ainoana vieraana kielenä eestiä vähän. Mulla on niin paljon virolaisia tuttuja että ainakin yksi rouvahenkilö on tulossa tulkiksi kun vaan menen .

Itse tosin ehdin hyvin vähän tutustumaan messuihin mutta mukanani oli ystäväni ja hänen naisystävänsä lauantaina . Mun kyydissä menivät ja tulivat takaisin.Olivat koko päivän siellä Myös hyvin monien facebook-kaverien kanssa olen kirjoitellut ja soitellut jotka siellä olivat että mielipiteitä on  tullut vaihdettua runsaasti

Muuten nämä alkuviikon päivät ovat menneet erilaisten pikkuhommien, arkijuttujen ja paperihommien puitteissa Itä-Suomen kaupungeissa. Kuopiossa ja Joensuussa kaikilla menee niin mahdottoman hienosti että kukaan ei tarvinnut hyvän näkijän palveluita  elämäänsä ja niin peruuntui keikat. Sitten on ehtinyt tekemaään muuta.
Paljonhan aikaa menee netissä ja facebookissa. Keskustelukumppaneita nykyään ottaa yhteyttä aina kun olen keskustelussa mukana. Etenkin iltaisin niinpaljon samaan aikaan että kone jumittuu tukkoon ja joutuu olemaan keskittynyt moniin naisiin ja joskus joukossa miehiinkin samaan aikaan. Nämä päivät on sillä tavalla rauhallisempia että joskus vain yksi ja useimmin kaksi on samaan aikaan juttelemassa Oikein selvästi pannut sen merkille että kone toimii paremmin ja muutenkin keskusteluun pystyy keskittymään enemmän.  Nyt on jotkut kanssani sopineet että he soittavat mulle mieluummin tai minä heille että juttelu onnistuu paremmin. Muutenkin näin syksyn tultua on puheluja enemmän Yksinäiseksi en itseäni tunne ,en lainkaan Vaikka täällä ei ketään käy kun asiakkaita joskus niin väitän että elän paljon keskimääräistä vilkkaampaa sosiaalista elämää Ihan heti herättyäni ajasta aamuyön myöhäistunneille asti.

Rakkaan naisystäväni kanssa kirjoitellaan iltaisin ,nykyään ei juurikaan soitella. Hyviä ystäviä muitakin on. Mutta kyllä se niin on että kun toisen ihmisen tuntee täysin on helpoin avautua,päästä ihan lähelle. Vähemmän yhteistä menneisyyttä ja tätä hetkeä jakavien kanssakaan ei ole ongelmia mutta huomannut että niin syvään yhteyteen ei pääse. Paljonhan  keskusteluissa on ihan työpiiriini kuuluvia juttuja mutta myös elämän kipeitä ja onnellisia asioita. Erjan kanssa soitellaan öisin Lääkärin työssään hän on päivisin paljon kiinni ja poikakin sitoo omaan aikaansa..Meidän yhteistä rakkauttamme elämme silloin sanoina ja vuorovaikutuksen kauniina tunteina. Aivan taivaallisen ihana  asia että kumpikin  voi elää silti täysin omaa elämäänsä. Ja niinhän se on satojen kilometrien välimatkasuhteessa oltavakin. Ei se suhde muuten onnistu. Niin se oli entisessä ja on nytkin. Pitää luottaa ja olla luottamuksen arvoinen. Pitää osata olla yksin ja myös toisen osapuolen on osattava hyväksyä se että rakkaus on kantamassa. On toisessa ja osa kumppanin elämää, Sydämet ovat kietoutuneet toisiinsa  vaikka  ei ole fyysisesti läsnä. Kuitenkin puhelimen ja chatin kautta ainakin minä koen että enemmän kuin keskivertopariskunta ollaan yhdessä. Jakamassa toistemme  kokemuksia ja tunteita. Niin oli ennen ja nyt Erjan kanssa on samoin.

Kun nyt naisasioihin taas päästiin kiinni niin elämässäni en ole joutunut ennen sellaiseen liemeen ja kuseen kenenkään kanssa kun nyt olen ollut viikon verran. Meillä on Erjan kanssa sopimus että kummallakin saa ola kavereita mutta vieraiseen ei seksuaalisesti ryhdytä. Minä pidän kiinni siitä 100% ja olen varma että Erjakin myös. Niin oli myös ex-avovaimon ja mun kohdalla. Eikä ainakaan mun  tee yhtään mieli mitä seksijuttuja .Ne me hoidetaan Erjan kanssa puhelimen ja chattikanavan kautta . Mutta näitä muita kavereita on. Nyt amerikkalainen ,New Yorkissa asuva 1982 syntynyt nainen pyysi mua kaverikseen Samana iltana alkoi rakastumaan mun kirjoittamaani tekstiin ja kuvaani sekä persoonaani. Erittäin intohimoisella tavalla ja nuoren naisen kiihkolla. Homma tuntui ja tuntuu aika aidolta Tai jos on peiteprofiili on sitten aivan loistava näyttelijä. Valehtelisin jos en sanoisi että se tuntui erittäin  hyvältä ja muutakin. Olisin kirjoitellut pitkiä,tuntien juttuja hänen kanssaan  mutta jo samana iltana hän alkoi ehdottaa että haluaa tulla asumaan tänne Kirkkonummelle mun kanssa tähän yksiöön Että facebook on chatteineen vain  naamio. eristää ihmisten aitoa kohtaamista ja rakastelua , Joka on tietenkin tottakin  Kirjoittaa voi mitä vaan.  Hyvin omistavan tuntuinen nainen ja ilmaisussaan poikkeuksellisen avoin ja estoton. Suomalaisnaisista hänellä on hyvin huono ja vastenmielinen kuva. Asunut lapsena Suomessa. Osaa hyvin murteellista ja kapeaa suomenkieltä. Täytti juuri 30 vuotta ja on päättänyt että tulee minun kanssani asumaan ,olen mitä mieltä vaan ja etenkin on mun suomalaiset naistuttavat  mitä mieltä tahansa On sitä mieltä että hän pyyhkäisee ne kaikki maton alle vasemmalla kädellään mun ja hänen elämästä. Haluaa tehdä mulle lapsen tai kaksi. Koska muut ,edes nuoremmat naiskumppanini eivät ole siihen pystynet Olen koittanut  kaikkeni  saada hänen näkemään että mitenkään viiden päivän  tutustumisen jälkeen jossain helkatin .  chatissa se ei ole mahdollista. Minä en halua että tähän tulee asumaan ,pieneen yksiöön toinen kanssani. En tunne selliasta tunnetta että olisin valmis jakaaan sen kanssaan. Olen vedonnut syöpäleikkauksen jälkeisiin ongelmiini  Siihen että minulla on täällä oikein hyviä naistuttuja ja kumppani jota rakastan. Meillä ei ole yhteistä kieltä ja en pysty elättämään häntä. On luvannut mennä työhön kunhan pääsee Suomeen ja elättämään sekä hoivaamaan loppuelämäni mun .Että suomalaisnaisten tapaan ei jätä miestä kun on vaikeinta Että ei laskelmoi rakkaudessaan onko mies riittävän rikas elättämään nja antamaan helpon elämän hänelle kuten hänen mielestään kaiken ikäiset suomalaisnaiset tekee. Ja jos ei saa tahtoa läpi ei etenkään nuorempienja keski-ikäisten suomalaisnaisten tapaan sano että haista pappa vittu ja häivy mun elämästä. No minä olen puolustellut suomalaisnaisia että näitä hänen kuvaamiaan on toki,itsekin törmännyt mutta se on kuitenkin hyvin pieni osa suomalaisnaisista. Siinä olen samaa mieltä että 34 vuoden ikäero ei merkitse mitään ja jos merkitsee on se vaan etu molemmille Onhan mulla ollut 1970 luvulla syntyneitä kumppaneita kolme kappaletta  Ei ne jutut ole ikäeroon kaatunut,ei millään tavalla. Ikähän on vain kaksi numeroa kummallakin jotka ovat erilaiset numerot.
Mutta sitten tämän helkatin stressi. Kun minä oikeasti pelkään  ja kovasti että hän jonain lähipäivänä seisoo mun oven takana Mitä helvettiä mä silloin teen Hän viimeksi kun kirjoitettiin sanoi että hän tulee varmaan Pyytää vaatii ja uhkailee että minun on lähetettävä hänelle tulolipun hinta. Menolippua ei tarvitse koska jää tänne minun luokseni. Ja jos en lähetä hän tulee lainarahalla ja minä maksan hänelle sen kun hän haluaa täällä Suomessa.  Ensinnäkään en missään nimessä halua maksaa ,ei mulla ole tarvetta ottaa häntä tänne. Toiseksi kyseessä on mahdollisesti ja jopa todennäköiseti kusetus ,oikein multivedätys.Jos tulee tänne niinjoudun maksamaan sekä tulo että menolipun Kolmanneksi en pysty elättämään häntä. enkä haluakaan Neljänneksi mulla on ihan  hyvä naissuhde jota en halua rikkoa  ja vielä sekin että on mulle suomalaisetkin1980 luvun naiset vastaavia aidosti oikealla mielellä ehdotelleet Eivät kuitenkaan muuttamista tänne eikä myöskään sitoutumista.Ja kyllä pitäisi ellei kyseessä ole  rahankeruu ja rankka vedätys sentään edes puhua samaa kieltä. Se ajatus tuntuu kutkuttavalta että vielä puuttuu seurustelu-ja seksikokemus 1980 luvun naisen kanssa Niitä on 1920 luvulta 1970 luvulle joka vuosikymmeneltä eniten 1940-50 luvuilta mutta  yksi1920 luvulta kun olin nuori ja nämä kolme viimeisintä 1970 luvulta.

Nyt on tilanne se että viime yönäkin näin painajaisunia että hän tuli väkisin tiirikoimalla oven tänne enkä saanut häntä millään pois.Että otti mun vangikseen. Olen tästä keskustellut monien ihmisten kanssa ,puhelimessa ja kirjoittaen Naisten ja miesten ylivoimaisesti suurin osa näkee samoin kun  minäkin että joku ihme huijaus on kyseessä. Ja olen tehnyt oikein kun en lähetä rahaa, enkä sano osoitettani Tosin sen voi kuka vaan löytää netistä,monestakin kohdasta. Esim tämän blogisivuston etusivulla ,sen jonka lukija näkee se on. Eilen yksi naistutuista facen chatissa sanoi että saako hän auttaa sua. Annoin luvan Lupasi kirjoittaa naiselle yv-n että hän on Ollin suomalainen vaimo ja että nyt te saatanat jäitte pettämisestä kiinni. Ollin tapana on jakaa rakkauttaan jokaiselle naispuoliselle ,se on sillä tavalla häiriintynyt Ja suomalaisena naisena hän laittaa sun vankilaan jenkkilehmä jos tulet hänen miestään vokottelemaan .Kovaa tekstiä mutta on se hyvä että ystäväni auttaa. Annoin hänelle luvan kirjoittaa noin kun kysyi että voiko hän sille jenkkipimulle jos se on oikeasti profiilin takana on nainen joka väittää olevansa kirjoittaa noin . Onneksi ystäväni sanoi  että ainoa joka on totta siin on että hän englannin kielen taitoisena auttaa mua Eriasia jos aidosti ihan todella rakastuneen  naisen kanssa haluan ottaa elämäni riskin ja yrittää.Se on ollut keskusteluissa että miehet on uskonet että homma onnistuu 34 vuotta nuoremman naisen  kanssa Naiset mustasukkaisuudessaan ovat enemmänkin epäilleet ,tai osa heistä. Erjaa ,mun ystävääni homma naurattaa muuten mutta onhuolissaan kovastikin mun stressistä. Ei usko että tyttö tulee mutta jos tule niin tulee hänkin tänne käymään ja sitten kuulemma katsotaan mitä on suomalsnainen joka todella välittää ja on vain kuusi vuotta vanhempi. Varmaa on vain se että jos se nainen tulee tänne en voi sulkea ovea ja sanoa että mun kotiini et tule . Pienemmistäkin syystä on tullut ihmisille  syyte heitteiilejätöstä.Ja niin kova en ole että niin pystyisinkään tekemään.Se olisi multa jo julmuutta,muidenkin mielestä kun vaan mun.

Tämmöisiä tapahtumia täällä päin. Eli ei ainakaan pitkäksi ja yksitoikkoiseksi tule elämä

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Ilman viiletessä

Perjantai 12.10.2012 klo 15:53

Viikkopäivitykseksi tätä kai voisi jo luonnehtia,koska näköjään nytkin on mennyt melkein viikko kun viimeksi kirjoitin. Aivan ihana ,joskin kiireinen viikko on takana. Talvea kohti vähitellen kulkevan syksyn päivät ja illatkin menneet ihanasti.Paljon mielenkiintoisia  keskusteluja fb-ssä.Monta ikkunaa parhaimmillaan auki. Tai sitten vaikeimmillan Joskus joutuu oikein keskittymään että oikealle keskustelukumppanille lähettää oikean vastauksen Joskus se ei onnistunukaan mutta ainahan sen sitten pystyy paikkaamaan Yleensä keskityn yhteen  tai kahteen keskustelukumppaniin,muille lyhempiä vastauksia. Mukavaa sekin on että on suosittu,kavereita on. Työkeikkoja kiitettävästi Pohjanmaalla. Seinäjoella yksi hyvin pitkä päivä ja Vaasassa kaksi 12 tunnnin ja seuraavan päivän aamupäivän. Ensi viikolla pitäisi olla vuorossa Itä-Suomi Kuopio ja Joensuu . Nyt näyttää kyllä siltä että ne jäisi väliin.Ellei sitten ala tulemaan soittoja enemmän.Se on ainakin varmaan että Joensuussa ei ole entisten elämien kurssia. Vain kolme on ilmoittautuneita. No, siellä henkisiin asioihin ei liene tarvetta koska halukkaita ei ollut.Mutta tämän kerran yritin  tarjota. Marraskuussa saattaa olla Oulu Sinne en vielä ole varannut paikkaa. Sen teen ensi viikolla. Tosin Oulun kurssitarjonta on tosi runsas Erilaisia kursseja on jatkuvasti.

Tärkeä ja mielenkiintoinen kokous rajatiedon yhdistyksen puitteissa oli maanantaina  naapurissa. Maanantai oli hyvin kiireinen päivä kaikkineen mutta hyvin ehdin sinne. Meillä on tosi hyvä hallitus. Nuorta innokasta voimaa ja sitten rautaista ammattitaitoa toiselta miesjäseneltä näiden virallisten asiain kanssa. Seuran  nimeksi nimeksi laitettiin KiRa eli Kirkkonummen rajatieto,puheenjohtajamme onnistunut nimivalintaehdotus.. Myös omat fb-sivut ja kotisivut perustettiin  Tai  puheenjohtajamme perusti. Maanantaina päivällä vein Fasun hoitoon ,ja tänään hain Oli kuulemma ollut todella kiltti koko ajan.

Seinäjoella tiistaina .Mennessä kirjoittelin netissä ja käväisin fbssä. Nuo Pendolino-junien sisäiset VR-verkot langattomina toimii tosi hyvin ja katkeamatta. Matka  syksyistä maisemaa välillä katsoen ja sitten taas netin kanssa taittui hyvin. Mukavien  etelä-pohjalaisten ihmisten parissa tuntui hyvältä työskennellä. Lopetin myös taxihommat Eipä niitä juuri ole ollutkaan kevään leikkauksen jälkeen paljon.  Vaikka tuo syövän jälkeen jäänyt virtsongelma on todella paljon parantunut niin edelleenkään se ei kestä painavaa kantamista tai nostamista Ei etenkään nopealiikkeistä. Taxiajossa kun ajaa pienoisbusseja joissa on invavarustus niin tulee eteen tilanteita joissa on  pakko hakea  runsaan kokoinen ihminen portaita alas ja taas vetää ylös hissittömissä taloissa pyörätuolissaan. Tai liikuntarajoitteisen ihmisen lähes kantaa jos rollaatoroilla ei pysty kunnolla liikkumaan portaissa Ja monikaan ei pysty. Myös osa autoista on invahissittömiä ,ilman nosturia olevia .Silloin pitää lykätä lastaussiltaa ylös.. Ja  muuten rollaattorilla lliikkuvia nostaa korkeaan autoon Tekisihän niitä töitä ja olen tehnytkin mutta nyt se ei ole mahdollista.Taloudellisesti se ei kannattanut yhtään koko aikana. Firmassa sanoivat että heillä ei ole syytä sanoa irti että jos tekisin itse irtisanoutumisilmoituksen  joka on aivan eri asia kun irtisanomisilmoitus. Mulla on vielä 7 vuotta voimassa ammattiajolupa  että mitään estettä ei tule jos vielä innostun jotain henkilöautomallista taxia joka ei ole inva-liikuntarajoitteissti varustettu ajamaan..Näillä näkymin en ,mutta mistä tulevan kukaan tietää.

Erosta tuli kuluneeksi seitsemän vuotta eilen. Hyvin nopeasti on aika mennyt. Se kipeä tuskan aika kun silloin oli kun posti toi erokirjeen on takana päin Nyt sitäkin aikaa osaa ajatella eri tavalla. Silloin Kirkkonummen kirkon portailla otin sormukseni pois. Enkä edes yritä kuvata niitä tunteita mitä sillä hetkellä koin. Suru,luopuminen,unelmien kuolema.On se sormus vieläkin tuolla laatikossa rasiassaan.

Vaalityötä en ole ehtinyt muiden kiireiden vuoksi tekemään yhtään. Voi olla että vaalityöttä nämä vaalit menevätkin. Jos esitteitä ehtisi jakamaan luukkuihin lähitaloissa edes . Ainakaan viikonlopulla ei sillä menen jo perinteeksi muodostuneille Hengen ja Tiedon messuille.,26 kerran tai onko se jo 27. Ne ovat Suomen suurimmat sekä ohjelmatarjonnaltaan että osallistujamäärältään. kaupallisuutta ja kaikenlaista tarjontaa varsinaisen hengen ohella Laskiskelin että eri tavalla näkijöitäkin on  reilusti yli 40 .Siinäkin luokassa 32,kolmannessa kerroksessa kun itsekin olen on myös kolme muuta. Ollut jo useana vuotena. Kun omat asiakaslistani täyttyy melkein välittömästi alle 20 minuutissa niin ohjaan  muille luokan näkijöille joilla on joka vuosi ollut tyhjiäkin aikoja muuten. Minkäänlaisena kilpailuna en koe muita näkijöitä,tulkkeja ja kana voijia. Yhteistyötä  toisiamme kunnioittaen tämän pitäsi olla .Aina kaikilla tietenkään ei niin ole Mutta se on heidän kehittymättömyyttään

Naisystäväni ja monien muidenkin kanssa olen kirjoitellut Keväällä neljä ennustajaa sanoi ja myöhemminkin muut kertoneet että sun ympärillä on naisten ihastunut valloittajarykmentti syksyllä ja jakso jatkuu kevääseen. Oikein huvitti ne ennustusjutut mutta nyt ne ovat toteutuneet Ainakin kuusi naista tekee vaikutusta,yrittää mua itselleen nyt. Tilanne on kyllä mieltä ylentävä mutta oman suosikkinaiseni,rakkaani ajatuksista en ole varma. Tiedän hänen rakastavan .Se tulee niin monella tavalla esille. Tämä kutkuttava tilanne on kehittynyt tosi nopeasti . Koittanut hillitä näitä kaikkia tätä minun sydämeni naista lukuunottamatta . Mutta jostain joskus luin että rakastunut tai ihastunut nainen ei miehen vastustuksesta välitä,joku voi kokea sen jopa kiihoittavampanakin. Aika selvästi olen sanonut että mä olen varattu vaikka en suhteessa olekaan.Eilenkin yksi miestuttu facessa kirjoitti että kilpailuta niitä mutta en viitsi Se ei ole reilua mielestäni. Hyvin tarkkaan tunnen kenet haluan.Kun se aika on hänelle sopiva..

Tänään olin Rosenterapiassa täällä Kirkkonummella. neljä kertaa aiemmin ollut elämäni aikana  Silloinkin hyvin vahvoja ,voimakkaita hoitoja. Samoin tämä tänään Rosenterapeutteja kouluttavakin  ,pitkän linjan terapeutti tunnin hoisi minua. Tai kuten hän sanoi niin rosenterapiassa ihminen itse hoitaa itseään ,terapeutti mahdollisttaa hoitamisen olosuhteet. Kevyttä hierontaa ja painallushoitoa. Lempeästi tiettyjen kehoalueiden kosketusta. Hoito tuntui ihanalta.Mutta se on myös yksi potilaan omalta kannalta vaativimmista hoidoista. Siinä mennään niin syvälle kehomuistin kautta tunteisiin että on täysin luotettava hoitajaan ja oltava valmis heittäytymään mielen tuntemuksiin joita keho nostaa pintaan. Siinä tuli yksi sellainenkin taakka,hyvin rankka ,häpeää ja syyllisyyttä yli 50 vuotta aiheuttanut  että terapeutti oli ainoa ihminen jolle näiden vuosikymmentetn salatun asian olen voinut kertoa Itku oli aivan lohdutonta ,itsekin tunsn rintakehän ,hartioiden ja yläselän alueella miten se asia vapautui ja kehojännitykset joita on usein ollut sillä alueella sulivat pois. Mutta ei kaikki Heti kun annoin tulla sen sanoina esiin keho lukkiutui.  Mutta vähemmän kun ennen . Sitäkin asiaa alitajunta alkoi työstämään nyt kehon kautta pois. Ensi kerralla sitä vielä keho purkaa mielestä. Samalla selvisi miksi kaikki leikkausta vaatineet sairaudet ja muitakin ongelmia liittyy sukupuolialuelle . Mutta en tule koskaan ikinä ja milloinkaan kertomaan sitä kun rakkaimmalle ihmiselleni,naisystävälleni. Ja toinen on tämä terapeutti. Muilta salattuna,myös sukulaisilta, vien sen joskus mennessäni hautaan. Terapeutti kannatti ajatusta että voisin sen luotetuimmalle ja rakkaimmalle ihmiselleni kertoa. Samoin myös jo tällä kertaa työstin mielikuvan ja kehotuntemuksina miksi olen kuin kellarissa kehossani,nimenomaan yläkehossa Aivan uusia tuntemuksia siitä mitä olen ja minä itse sekä muut mun kokevat tuli myös. Kyllä itkun lomassa koitin myöntää että varmaan on niin vaikka en sitä itselleni myönnä. On olemassa kehossa ja sisäisenä tuntuva arka,pelkäävä ja liian monta kertaa hyväksynnässä rakkaudessa haavoitettu pikku-Olli ja sitten tämä ulospäin aivan erilainen itseni ja ihmisten tuntema iso-Olli. Tässä en avaa tätä enempää mutta jotain ehkä tämäkin kertoo. Mitä. siitä vain rosenterapeuttini ja rakkaimman naisystäväni kanssa keskustelen. Hänenkään kanssa en esim facessa koska sen toimintaan en luota eteikö chattisivuille ulkopuolinenkinpääsisi verkossa hyökkäämään Jos hänkään on valmis kuuntelemaan.Toivottavasti on

Tässä nämä tarinat nyt ,jatkan taas myöhemmin.

Pyhän alkua

Kommentoi kirjoitusta.

Lokakuun valoa

Lauantai 6.10.2012 klo 17:11

Kokeillaas nyt joko toimii.Kolme kertaa tämä rakkine heitti munsivuilta pois enen kuin ehdin tallentamaan tekstin

Niin , lähes viikko on mennyt kun viimeksi täällä kävin Paljon on tapahtunut Pääosin selvästi mukavampaa ja kivaa. Sää on ollut enimmäkseen sateista ,pilvistä ja pimeää. Mutta niinhän se on  keskisyksyllä. Ruska on edelleen valtavan kaunis, joskin tuuliset päivät ovat puita jo riisuneet Mutta edelleen luonto palaa väreissä.

Tänään ollut aurinkopäivä ,lähes muuten on  joka päivä satanut tai sitten ainakin yöllä. Maa tuoksuu syksyltä, metsässä on nukkumaan valmistuvien puiden ja ruohojen tuoksu. Kelmeä kesän kuoleman raskas tuoksu,uudelleensyntymän odotuksen.

Maanantaina toteutui yksi elämäni suurista haaveista ja unelmista, Joka ei koske niinkään minua vaan muita rajatiedon,vaihtoehtohoitojen ja henkisen kasvun ystäviä,kanssa eläjiä alueella Kirkkonummi,Inkoo, Siuntio. Perustimme tänne illan kokouksessa seuran joka näistä asioista tulee huolehtimaan. Innostus ja halu seuran perustamiseen oli tilaisuudessa vahva . Meitä kolme miestä oltiin ja muut naisia. Hallitukseen tuli meitä vanhempia herroja kaksi ,kolme vastuuhenkilöä nuoria naisia kuten rahastonhoitajakin.

Alunperinkin yksi toiveistani oli että eri ikäisiä ihmisiä,sekä naisia että  miehiä tulee hallitukseen mukaan. Silloin erilaiset näkemykset tulee vahvemmin edustettua ja myös sukupuolien erilaiset näkemykset. Puheenjohtajaksi ja sihteeriksi valittiin nuoret naiset ja kolmas vielä hallitukseen Toinen meistä miehistä,en minä, edustaa järjestö -ja yhdistysasiantuntemusta. Sitäkin seurassa tarvitaan. Uskon että tällä porukalla me saatiin hyvä jengi kokoon. Myös toiminta käynnistettiin samalla. Ideoita on kaikilla ja lisää varmaan saadaan ja suunnitellaan. Pyrimme luomaan seurasta jäsenistön ja ja hallituksen välisen vuorovaikutteisen yhteyden . Nyt jo on jäseniä ollut kiinnnostuneina tulemassa. Itse kieltäydyin hallituksessa muista kun pelkän jäsenen hommista Nämä nuoret naiset hoitaa puheenjohtajan ja sihteerin hommat paljon paremmin kun esim. minä

Toiminnasta se että ainakin joka kuukauden ensimmäinen maanantai on keskustelupiiri Lupauduin toimimaan sen vetäjänä ja valitsemaan aiheet niihin Toki otan ehdotuksia vastaan ja nyt jo kaksi olen valmiiksi valinnutkin 5.11 on Henkinen vapaus aiheena ja 3.12 Anteeksianto.  Luulen että ne ovat aiheita jotka kiinnostavat lähes kaikkia. pyrimme järjestämään luentoja Jos kerran kuukaudessa saisi luennon. Myös erilaisten hoitomuotojen,henkisen alueen suuntauksien ja  rajatiedon ilmiöiden luentoja järjestetään Homma hankkia luennoitsijat tuli mulle Onneksi on todella  ja kattava alan luennoitsijien tuntemus tullut että yhtään ei paina se homma. Jäsenmaksu laitettiin niin pieneksi että ainakaan se ei estä jäsenyyttä. Kyllä nyt tuntuu niin sanomattoman hyvältä  

Tiistaina sain äänimaljahoidon toisen kolmen sarjasta Jos tuntui ensimmäinen mahtavalta kokemukselta niin yhtä hyvä,ellei vieläkin vahvempi oli tämä toinen. Kolmas  on vielä tässä lokakuussa lähiaikoina on myös Rosenterapia hoito.Voin sinäkin ottaa sarjan Riippuen rahatilanteestani.

Keskiviikkona kävin Salossa muutaman asiakkaan ottamassa vastaan. Aivan mukava päivä. Päivällä oli tauko jolloin tutustuin Saloon paremminkin . Ostin kirjakaupasa jo ensi vuoden kalenterin. Tai paremminkin päivämuistion.

Ollut niin jumalattoman kiireisiä päiviä tällä viikolla että henkistä ja fyysistä matalalentoa. Kiireisistä kiireisin päivä oli torstai Kävin 1,80 euron diakoniaruokailussa ,hyvässä ja ravitsevassa sellaisessa nyt ensikerran. Diakonin kanssa maanataina oli keskustelua siitäkin ja hän ehdotti että tässä rahakurjuudessa voisin käydä kahtena päivänä viikossa sielläkin.  Kuntahan ei mulle mitään avustusta anna Ihanaa että on kirkko ja siellä vielä tosi asiakasystävällinen diakoni.Illalla oli runopiiri kirjastossa Kahden kirjan pohjalta keskustelua naisen ja miehen suhteesta Toinen oli muuten tuttu ja mulle avioeron ja avoerojen jälkeen suorastan terapioivana ollut Arno Kotron avioerostaan ja parisuhdehelvetistä miehen silmin kirjoittama omaelämäkerta teos Sanovat sitä rakkaudeksi. Viiltävän avoin tilitys. Sen jälleen kerran näki ja kuuli että naiset ei ymmärrä yhtään mitään miehen kivusta ja tunteista kun ero tulee.Ei yksikään nainen . Meitä on siinä piirissä noin 20 Tällä kertaa mun lisäksi vain yksi mies. Parhaani yritin opastamaan naisia näkemään ja kokeman miltä miehestä eron tullessa tuntuu mutta ei ne näköjään sielläkään ymmärtäneet Surullista ja turhauttavaa

Eilen olin ystäväpariskunnan luona Vantaalla . Menin jo 16.00 aikaan ja tulin 23.30 kotiin. Ihana ilta mukavia ihmisiä.Hyvää tarjoilua. Ilta meni nopeasti ja hauskasti. Eilenkin kuten tiistaista asti joka päivä on mennyt 7-8 tuntia facebookin keskusteluryhmissä. Siellä oli useampikin keskustelu jossa olin mukana. Yhdessä ryhmässä kirjoitin tiistaina postauksen eli jutun jossa koitin näitä ihan pimeen sairaita käsityksiä mitä henkimaailmasta ja henkisistä asioista joillakin on vähän realisoida. Kertoa jalat maasa tyylillä  älylliseti asioista Siitä muodostui massiivinen keskustelu jossa sanoja ei säästellyt sen paremmin minä ja kanssani järjen tasolla liikkuvat henkisesti kehittynet ihmiset kun huuhaan härhöilyjen myötäilemät vastapuolen pilvissä leijujatkaan  Kiitos sivujen ja etenkin kyseisen sivun ylläpitäjien fiksuuden keskustelu sai jatkua . Hyvin rumana piirteenä siinä oli hyökkäykset persoonaa kohtaan Jouduin itsekin sanomaan samalla mitalla takaisin. Yleensähän noissa ryhmissä on se että niissä ei puhuta asiasta Joko suurin osa ei

tiedä tai sitten juuri noiden mitätöintien ja heti negatiivisiseksi ,vittumaiseksi riidanhaastajaksi haukkumisten pelossa ei uskalleta  kirjoittaa. Mulle on aika sama mitä kukin on mieltä Tiedän oman totuuteni,koitan parhaani mukaan ymmärtää muidenkin totuutta Mutta niin kovapintainen minäkään en ole että voisin sanoa että massahyökkäys minua persoonaani ja ajatustani vastaan ei tuntuisi. Viime yönä,taas yhdestä yksinäisistä aamuöistä  se purkautui jonkin aikaa kestäneenä pahana olona. Samalla viime kevään tuska ihmissuhteesta jota ei ole voinut oikein käsitellä kunnolla koko kesänä sen jälkeen toisen osapuolen kanssa alkoi purkautumaan runona ja sitten muina tunteina .Chattailin vielä yhdestä kolmeen useammankin runon lukeneen naisen ja yhden miehenkin kanssa heidän vastaavista tunteistaan ja siinä samalla voi edes vähän avata pinnalta tätä omaa . Vaikka se on edelleen kyllä aika syvällä, Sitä en tiedä pystyykö koskaan sitä käsittelemään Itsensä kanssa kyllä mutta näköjään se ei riitä. Näitähän tunteita on ollut ja ennenkin ne ovat osittain tulleet ulos runona mutta suurin osa on vielä sisällä. Muutenkin mulla on sellainen tunne,ihan todetustikin ,että lähi-ihmisten ja sydänystävien tunteet ja energiat tunnen hyvin  vahvasti. Joka positiivisissa asioissa on ihan hyväkin.

Tänään kävin saunassa ja muuten ollut rauhallinen ja edellisiä kiireettömämpi päivä. Pikavisiitin nopeasti tehnyt fb-hen mutta nyt loppuillan siellä varmaan oleskelen Naisystäväni Erjan kanssa soitellaan varmaan pitkä puhelu. Olemme joka päivä niitä soitelleetkin kumpienkin kiireiden lomassa.Onneksi on näitä kiireitä. Mikään ei ole niin turhauttavaa kun vaan olla jurmottaa paikallaan. Suhteemme on kahden sukulaisiselun kohtaaminen ,sydänten tasolla oleva ikuisuuden tunne. Me ollaan rakkaani kanssa kerran lähdetty aikojen matkalle sielujen lentoon  yhdessä. Joskus ollut ongelmia paljonkin kun naisystävät ovat kuvitelleet kaikenlaisia mustasukkaisuus fobioita. Nyt taivaan kiitos ei ole sitä ongelmaa. Vapaata ei saa vangita , sydäntä ei voi kahlita Ja mulla on ainakin 30 vuotta ollut yksi periaatteistani joista en luovu että en petä kumppania jonka kanssa olen. Erjalla sama linja sillä petos tulee aina vastaan. Kun rakastaa joka solullaan toista ei tarvitse edes tuntea pettämistä . Sillä satojen kilometrien matka on vain lukema Sydämet ja kehot ovat yhtä siitä huolimatta.Jos mun työkeikka toteutuu ensi viikolla Vaasaan sinne tulee myös Erjan sisko ennustuksille. Hän haluaa tutustutta minut sukuunsa mahdollisimman pian Ikävä että hän itse ei pääse Vaasaan ,on sen verran matkaa paikkakunnalta missä hän asuu ja edellisen yön ollut työpaikallaan päivystävänä lääkärinä Hyvin pian hän lentää Helsinkiin ja tapaamme joko hesalaisessa hotellissa tai täällä Silloin aukeaa taivas.

Toivotan teille hyvää viikonloppua Voikaa kaikki hyvin.

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Syyskuun sinetissä.

Sunnuntai 30.9.2012 klo 19:28

Hei. Kyllä se vaan niin on että  huomenna alkaa jo lokakuu. Vaikka luonto on vielä elossaan syyskukkien ja vihertävän nurmikon kanssa. Vaikka monet syksyn muuttolinnut ovat vielä Suomessa. Eikä öisinkään ole kylmää. Toisaalta ruska kertoo kesän päättyneen ja luonnon valmistuvan lepoon keräämään voimiaan puolen vuoden päästä pilkottavaan kevääseen. Kansainväliset sääennusteet ovat luvanneet lauhaa mutta sateista syksyä ja varsin myöhään tulevaa talvea. Yli kaikkien ennakkolaskelmien on mannerjäät sulaneet. Väheneminen on välilä 1.5-31.8 ollut tutkijoiden mukaan dramaattista. Se vaikuttaa säähän.Monin paikoin Suomessa hyvin sateinen sää on vaikuttanut siihen että niillä alueilla joissa on eniten satanut viljankorjuu on 3 viikkoa myöhässä ja kun näihin keleihin ei ole poutaa isommin tulossa osa sadosta jää puimatta tai munee lämmitysteollisuuteen Sellaista kertoi radiossa tunnin ohjelma tässä viikolla.Pohjalaisisäntä arvioi että vain 15 % saadaan puitua. Siellä alueellahan kesällä eniten satoi.Viljavalmisteiden hintaan on tulossa roima korotus ensi talvena. Kallista se jo nytkin on..

Tämä sunnuntai on ollut tapahtumia,mukavia sellaisia täynnä. Aamupäivällä käväisin hetken Facebookissa kurkistamassa ja juttelemassakin jonkin aikaa. Katsoin omat ja lähikavereiden sivut ja tuoreimmat ryhmäkeskustelut läpi. Söin päivällä  kirjolohikeiton lisukkeineen  ja kahvit päälle.Vihdoinkin viimein tein vaaliesitteen,onneksi nyt oli aikaa. Mahdollismman pelkistetyn tein,Vain ne neljä asiaa joita tulen ajamaan vaaleissa ja sen jälkeenkin kansalaiskeskustelussa. Koska valtuustoon mua ei valita Sitoutumattomia harvoin valitaan ja teen hyvin minimaalisen vaalityön.Asiat jotka listasin ovat perseellään Kirkkonummella ,osin ne eivät täytä edes lakien ja asetusten määrittelemiä vähemmäistasoja. Vanhusten kotipalvelut on karkeimmin unohdettuToinen asia on terveyspalvelujen kunnallisten erikoissairaanhoitojen järjestäminen.Kolmas teema koskee itseänikin Joka kuukausi ja päivä.Sosiaalipalveluiden asiakkaiden tasa-arvoinen kohtelu ,esim toimeen tulotukiasioissa. Neljäs on pieneläinten löytökodin perustaminen  ja ammattitaitoisen henkilökunnan palkkaaminen Laki velvoittaa joka kuntaan löytöeläinkodin,täällä sitä ei ole

Myös elo-syyskuun menotositteita tänään kerännyt ja katsonut mitkä menee toimeentulohakemukseen ja mitkä vain verotukseen  Huomenna käyn kaikkien pankkien jossa mulla on tili täällä Kirkkonummella tilitositteet läpi. Vittuillaakseen sossun jengi ei hyväksy tietokonetulosteita vaikka ne lain mukaan on yhtä virallisia kun pankken Senkin tässä keväällä selvitin lakimieheltä. Viimeksikin kun riitelin siitä jonkun sossun missukan kanssa vastaus oli joka sanaani että meillä on tämä käytäntö. Kysyinkin tyttöseltä että onko sulla joku puheentuottamista rajoittava sairaus kun osaat vain tuon yhden lauseen. Turhaan taas panen anomukset mutta ainakin joutuvat tekemään työtä kun senkin hylättäväksi lukevat.

Velkaneuvojalle soitan huomenna  noiden verottajan aiheettomasti laittamien 80.000 euron maksujen vuoksi tai vähän ylikin. Maksamaan en pysty enkä aiheettomia haluakaan Mutta ainakin diakoni neuvoi ja sosialiasiamies että velkaneuvojan kanssa asiat saa varmasti paremman käänteen . Sillä minkään järjen mukaan ,paitsi verottajan järjettömyyden maksut eivät ole oikeutettuja.Tässä joku päivä meinasin soittaa kaverini prepaid-liittymällä verotoimistoon  että oletteko koskaan ajatelleet millaista on lentää taivaan tuuliin kun koko koppero räjähtää. Mutta nyt jälkikäteen luojanm onneksi kaverini sai mun soitosta luopumaan Että en niiden iiliäisten tähden itseäni vielä suurempiin ongelmiin johdata.Tiliasiain hoitajani kanssa tehdään koko ajan tarkkaa työtä ja lähetetään ainneistoa jolla koko verotus kohdaltani lopetetttaisin Eläke kohdallani on niin pieni että siitä ei veroteta. Verottajalta on siitä kirjallinen todistus mulle viime vuodelta. Tekemämme oikaisuvaatimukset ovat tuottaneet tulosta nyt kahtena vuonna. Toissa vuonna Espoon verotoimisto verotti mua 60.000 euron tulojen mukaan kun  ilmoittamani tulot kaikkien vähennysten jälkeen oli 19.000 lopullinen oikaisulautakunnan päätös oli sama kun minun ilmoittamani. Nyt viimeisin päätös koskien viime vuotta tuli vähänaika sitten ja siinä verottajan laskemat 35.000 euron tulot putosivat samaan kun minun  verottajalle ilmoittamani eli 9.000. Nämä vaan esimerkkinä Espoon ammattitaidottoman ,kurjan verotoimiston tietokonevirtuoosien toiminnasta.

Huomenna on myös käynti diakonilla.Meillä treffiväli on yleensä kuukausi. Nyt vaan kaksi viikkoa .Mulla jos keikat onnistuu olen kuukauden kuluttua keikalla ja siten diakonilla muita hommia. Huomenna on myös Rajatiedon Seuran kokous jossa valitaan johtokunta ja keskustellaan yksityiskohdista.

Tänään tein pitkästä aikaa oikein  kunnon maastolenkin Aivan ihanassa säässä Meikon hurmavan upealla luonnonsuojelualueella kävelin noin kuuden-seitsemän kilometrin lenkin. Syksyinen metsä oli kaunis, Sen tuoksut ,värit ja yksityiskohdat luonnossa Kävelin pitkän järven päästä päähän rantoja ja vielä "sisämetsässä" kahden kilometrin verran Aivan loistava sää oli.Muutamia muitakin samoilijoita liikkui luonnossa. Samalla täytin yhden lupauksen itselleni,hyvin tärkeän Kun sairastin viime keväänä syopää tein itselleni muutaman päätöksen jos saan vielä jatkaa. Jos leikkaus onnistuu ja en kuole. Yksi oli se että pudotan lähes yhdeksän kiloa painoa syöpäleikkauksen jälkeen kuudessa viikossa,juhannukseen mennessä Se tavoite tuli täyteen muutama päivä ennen juhannusta. Yksi oli että juhannuksena  juon  pullon kuohuviiniä yhdeltä istumalta jos saan terveen paperit leikkauksesta .Paperit tulivat ja minä join kuoharin. Yksi oli että kuukauden kuluttua leikkauksesta käyn Linlån saarella  Kävin kolmen viikon kuluttua ja itse lenkillä siellä helluntaina Lupauksista yksi oli että kun kaikki on kunnossa kujlen Meikon reitin pidemmän version Sen lupauksen täytin tänään Kun on tehnyt vain pieniä lenkkejä,ja helppokulkuisislla poluilla haaste oli suuri .Polku on vain kulkijoiden tekemä Maasto hyvin kalliosta ja osin märkää Hiki tuli kova ,oikein tunsi myös että lihasvoima onpudonnut kesänaikana ja lihasten reagointikyky hidastunut Muta olen sanomattoman onnellinen kun sen tein On hyvä olo. Yksi päätökseni ennen syöpäleikkausta liittyy naiseen ja ihmissuhteeseen Senkin aion vielä toteuttaa mutta se voi ottaa nyt aikaa vielä. Sitten itselleni,enkeleilel ja Jumalalle antamani lupaukset on täytetty Velka on maksettu.

Naisasioissa olen ollut hyvin hiljaa keväästä asti Ja nytkään en kerro miksi kun olen sen luvannut naisille Mutta jo jonkin aikaa olen kirjoittanut facessa muiden ystävien lisäksi 36-vuotiaan lääkärin kanssa. Pikkuhiljaa olllaan lähestytty ja nyt voi sanoa että seurustelemme. Punatukkainen ja pitkähiuksinen kumppanini asuu ja työskentelee Pohjanmaalla olevassa sairaalassa .On eronnut ja yhden pojan äiti.Aivan ihanalta tuntuu sydämessä pitkän jääkauden jälkeen jota todella lämpimät ja hyvät ystävät,muutama, on pitänyt elonliekissä. Välimatka on pitkä mutta kun rakastaa aidosti sekään ei ole este. Toisen luokse on junalla ja lentokoneella lyhyt matka eikä muutama sata kilometriä autollakaan ole ihmesuoritus. Ja onhan puhelimet,chatit ,tekstarit ,videopuhelimet. Kokemusta mulla on näistä etäsuhteista ja ne ovat olleet aivan hurmaavan kauniita Syvimmän rakkauden tähän asti olen elänyt etäsuhteessa ja vieläkin ollaan sydänystäviä..Nyt joku voi ajatella että ikäero on huomattava No,onhan se .Minä olen 63 hän 36. Numerologisesti ne sopii yhteen hyvin ja se tähän mennessä suurin rakkauteni on ollut vain muutaman vuoden vanhempi. Ikä on numerot.ei yhtään mitään muuta  Joka muuta väittää valehtelee Varsinkaan jos nainen on paljon nuorempi. Tässä tämän suhteeni kanssa on myös ainakin neljästä edellisestä poiketen se hieno homma että hän ei halua blogeissa ja muutenkaan julkisuudelta piiloitella. Erja on antanut luvan kirjoittaa ja kertoa ihan suoraan suhteestamme .Koska miestä aidosti rakastavan naisen ei tarvitse hävetä miehen vierelläoloa missään julkisuudessa. Aito rakkaus on silläkin tavalla toisen vierellä olemista.Tässä vaiheessa suhteemme on rakentumassa mutta puheluissa ja kirjoituksissa on vahva sielujen yhteys. Olen niin valtavan onnellinen

tästä ja muusta seuraavasa blogissa

Kommentoi kirjoitusta.

Enkelin päivänä.

Lauantai 29.9.2012 klo 18:36

Taas mennyt kolme päivitysten välistä päivää Syksyn ruska on kauneimmillaan. Maaruska tästä ehkä vielä syvenee,puuruska on värien kirjossa monina väritauluna.Keltaisen ja punaisen sävyt ovat niin kauniit että paraskaan maalari ei sellaista taidetta saa siveltimillään.Kun sateisten päivien keskellä tänään paistoi aurinko iltapäivään asti niin luonto loisti kullankeltaisena ja upea punainen säteili säteiden hehkussa.Lämmintä oli epävirallisesti lähes 20 astetta kuumimmillaan  Nyt kun taas alkoi satamaan niin lämpökin laski 14 asteeseen.

Torstaina kävin kävelyllä tuossa Meikon luonnonsuojelualueella. Tässä on mennyt päiviä niin että olen vaan istunut sisällä Tällä viikollakin kaksi päivää niin että en käynyt lainkaan ulkona. Netissä oleskellut, asiakas-ja kaverisoittoja ottanut  vastaan ja soitellut itsekin. Pikkuisen kiireisiä päiviä. Siksi tuntui aivan ihanalta että sateiseen metsään,sen maan,puiden ja kalloiden tuoksuun tuli lähdettyä. Jos nämä sadepäivät joskus loppuu niin oikein pidemmänkin matkan pitää tehdä.On se alue niin kaunis ja rauhallinen.Sinne on tehty hyvä polkuverkosto. Mukavampi olisi jos olis kaveri mukana mutta kun on känny niin sekin antaa turvallisuuden tunteen että jos sattuu joku tapaturma tai eksyy niin sillä saa soitettua apua.Ja mulla on Lumiassa myös navigaattori jonka mukaan osaa suunnistaa maantielle ja autolleen jos eksyy.Ei vaan tahdo muistaa sitä käyttää.

Eilen kävin työkeikalla Hämeenlinnassa. Muutama asiakas oli Sekin riitti kun on vaan hieman yli 100n km matkaa ja hotellihuoneen sai päivähuonehintaan. Mukavasti se autolla moottoritietä huristaen kulki, Kehä 3 on myös nopea tie ajaa..Kauniin vesimaiseman rannalla oli hotelli. Jo aamulla sain vaalien äänestysnumeron itselleni.Numeroksi oli tullut 60. Eilen suunnittelin illalla jonkinlaista luonnosta vaaliesitettäni varten. Saa  nähdä koska  tulee niin paljon aikaa että sen  ehtii valmiiseen asuun kirjoittaa ja tuolla monivärilasertulostimella ainakin 150,ehkä enemmänkin tulostetta tehtyä.Kunhan ehtii kirjoittamaan niin ei siinä pitkää aikaa mene. Kun teksti ja luonnos miten sen visuaalisesti suunnittelee on jo valmiina.Neljä vuotta sitten tein 400 esitettä Osan jaoin kylällä ja muutaman kymmenen pudotin lähitalojen postilaatikkoihin ja-luukkuihin. Jos ajattelisi että tulee valituksi niin  niitä pitäisi olla ainakin 1500 ,joka olisikin kova urakka tulostaa ja jakaa.

Eilen myös illalla koko illan ihan aamuyöhön tänään chattailin kaverien kanssa facessa. Mukavia keskusteluja syntyikin.Kirjoittelin myös postauksia ja kommentteja keskusteluryhmiin ja joka ilta tai yö lataan muutaman hyvän laulun  seinälleni youtubesta. Viime yönä vasta puoli kolme laitoin sänkyyn. Ja eiköhän se sama ole tänäänkin ,Nyt tämän bloggauksen vuoksi pääsee vasta myöhemmin faceen. Eipä siellä kauaa ole tullut oltuakaan Aamukymmenestä kun nousin ylös tuonne puoli kahteen. Äsken käväisin siellä ja näyttää siltä että nytkin on kommentoitavaa ryhmissä ja muutamaan yksityisviestiin vastata.

Viime yö meni kokonaan valvoessa Ensimmäisen kerran kävi niin että unilääkekään ei auttanut yhtään. Otin kyllä yöllä ennen nukkumaan menoa sekä korvasärkyyn lääkkeen että nukahtamislääkkeen mutta niin vaan kävi että ei unta tullut. Sen sijaan oli jotenkin levoton olo sisäisesti. Liittyen johonkin lähellä minua olevan henkilöön ja minuun.En kuitenkaan pystynyt aivan täysin varmasti kohdistamaan keneen tai kenestä se tuli. Yön tunnit olivat kyllä pitkiä. Yritin maata ihan hiljaa että edes Fasu sai nukuttua hyvin.Tosin sekin vaistosi että valvoin ja oli jalkaani vasten maatessan valveilla paljon  myös. Pariin otteeseen muutaman hetken torkuin ja koko ajan näkyi painajaisunia jossa olin eksynyt tai hain pudonnutta kännykkääni löytämättä sitä Toisessa unessa oli yksi entisistä kumppaneistani mukana,siinä kännyunessa ja eksymisunessa hain nyt hyvää ystävääni,entistä kumppania .Juuri kun näin hänet jossain ,yleensä lähellä hän katosi taas. Myös hän haki samoin minua Mutta emme löytäneet.  

Tänään on sitten väsyttänyt. Saunassa kävin ja kaupassa,lauantain rutiinihommia.Netissä oleskellut.Kaksi soittoa ystäviltä tullut ja jokapäiväisen soiton äidille soitin.Keskustassa söin,muuten mennyt päivä taas iltaan. Muutaman levyn ostin kun 3:lla eurolla sain kaupasta,niitä varmaan nyt illalla alan kuuntelemaan.

Otsikon enkelin päivä viittaa tähän päivään. Nyt on perinteisesti suuri kirkollinen ja myös maallinnen päivä Mikkelin päivä eli Mikonpäivä kuten se kansan suussa kulkee.  Lainaan tähän tietoja tähän päivään liittyen Kustaa Vikunan teoksesta Vuotuinen ajantieto.Mikkelinpäivä on arkkienkeli Mikaelin muistopäivä.Joka on paratiisin päämies,henkien ruhtinas. Hän on myös vainajien paratiisiin saattaja Raamatun mukaan.Hän on taivaallisen sotajoukon johtaja ja viimeisen ,edessä olevan taivaisen kamppailun vihollisenkeleitä vastaan johtaja. Eli aika iso pamppu tuolla taivaan joukoissa.Päivä on saanut alkunsa niinkin varhain kun jo noin 200-luvun alusta Garganon vuoritemppelin vihkiäisjuhlasta Etelä-Italian Enkelikukkulalla.Suomessakin on yli kymmenen Mikaelin kirkkoa,joukossa myös kotikuntani Kirkkonummen kirkko noin 1400 luvun alusta alunperin.

Maallisemalla puolella mikonpäivä on sadonkorjuun lopettamispäivä Aikoina jolloin pelloilla ei ollut raskaita maatalouskoneita vaan härkä ja mies tai hevonen ja mies. Myös naisten ulkotöiden perinteinen päätöspäivä.Hevosilla ratsastaminen on kuulunut muinaisiin perinteisiin myös .Mikkelinä laitettiin pöydät komeiksi ,syötiin kesän kiitokseksi Myös luonnonmystiikan piirteitä päivään on liittynyt Tyypillisimmillään osassa Keski-Suomea ja Itä-Suomessa mikkelinpässin teurastus.Tapa oli myös muualla Suomessa yleinen vielä 1950-luvulla. Ei niin kauan sitten Itsekin aivan pikkupoika-ajalta muistan sen.

Mikkelin päivän jälkeinen viikko oli palvelusväen runtuviikko  eli vuoden ainoa lomaviikko jo 1700 luvulla asianmukaisine juhlineen.Sään kannalta eräs vuoden merkittävämpiä päiviä on myös tänään 29.9.

Naisasioissa olisi uutta kerrottavaa mutta siitä sitten eri jutussa Vähän aikaa ollut suhde loppui jo aiemmin mutta mielenkiintoisia virityksiä tulevaisuuteen on jo olemassa.Uusien tilannekuvioiden vuoksi tiedän ainakin yhden jonka kannattaisi ottaa yhteen putkeen iso konjakkipullo,mutta hän ei ole nainen.

Palailen sivuille taas.Ehkä piankin jo.Kivat lauantait ja hurmaavat sunnuntait.

 

Kommentoi kirjoitusta.

tämä hiljainen päivä

Keskiviikko 26.9.2012 klo 17:40

Keskiviikko, viikko taittuu iltapuolelleen.Nykyisin ne tuntuvat kulkevan nopeammin kun nuorempana .Samassa ajassa kun nuorena ja nuorempana saa valmiiksi vähemmän. Sekin tietysti vaikuttaa kun herää aamuisin aika myöhään. Nytkin heräsin 9.00 aikaan Siinä kun aamun  pakolliset köllittelyt otettiin Fasun kanssa niin tunti meni kun nousin ylös. Pilviseen aamuun.Pilvet ovat myös johtaneet tämänkin päivän tunteja.

Jo sängyssä makaillessani soitteli asiakas ihmissuhdehuolestaan Pohdimme sitä, toivottavasti jotain apua hänelle keskustelumme toi. Aamiaisen jälkeen sitten soitimme ystäväni kanssa puolentoista tunnin puhelun Siinäkin hänen ihmissuhdettaan ja siihen liittyviä asioita puimme. Koin että hyvän ratkaisun löysimme niihinkin ongelmiin. Hyvin monitasoisiin. Mielenkiintoista muuten huomata että omankin elämän ihmisuhdekysymyksiin tulee monesti vastauksia kun muiden juttuja selvittelee.Tämä nykyinen yhteiskunta koittelee ihmissuhteita, myös muuttuneet parisuhderoolit. Työn ja taloudellisen puolen paineet. Jonkinlainen minä-keskeisyys on valitettavasti siirtynyt lähi-ja työsuhteisiinkin. Se on pelottava ja hyvin huolestuttava piirre. Joskus itsekseen ihmettelee kuinka harvoin kuulee kysymyksen että entä Olli sun ihmissuhteet. Ja kun joku sen esittää on tosi onnellinen että aina ei ole vain antavana osapuolena ihmisten ongelmissa vaan joku on kiinnostunut auttajastaankin..Nimittäin omat huolet ne on minullakin

Viiteen vaalikoneeseen vastasin ,niitä on näin vaalien lähestyessä yhä enemmän ja lisää tulee.Suosituin on MTV vaalikone viikoittaisilla 1,8 miljoonan kävijämäärillään. Hyvin lähelle samaa yltää YLE ja HS . Muutenkin vaaleihin liittyviä asioita tein. Huomenna saa äänestysnumeronsa klo 18.00 mennessä Ne tulevat silloin kaikille ehdokkaille. Omaa esitettään pääsee tekemään ja monistamaan jakeluun sen jälkeen Lehtiin pitäisi tehdä kaksi-tai kolme kirjoitusta itselle tärkeistä teemoista. Tänään sähköpostilla hoidellut muitakin asioita. Vielä varaan jossain vaiheessa hoidon Rosen-terapiaan. On monia asioita joita nyt haluan selvittää. Ei viimeaikaisia pelkästään vaan tämän vuoden aikana kertyneitä. Vaikka ne varsinaisesti ei ole painaneet viimeaikoina niin ehkäpä juuri siksi on aika puhdistaa itsensä niistä. Äänimaljahoito aloitti ja jatkaa sitä puhdistusta ja Rosen-terapialla jatkan . Jos tähän ottaisi vielä muutaman hierontakerran niin ehkä ne sieltä lähtee. Hieronnan saa halvemmalla kun sen teke joku joka opiskelee harjoitustyönä. Muutenhan nämä ovat tosi arvokkaita hinnat pääkaupunkiseudulla.

Yhtä ongelmaa olen pähkäillyt tänään En saa puhelimella  yhteyttä naiseen jonka piti kysellä lokakuun alussa Espoossa olevaan kartanoon tilavuokraa Entisten elämien kurssiin. Tekstiviestitkään ei mene perille ja mulla ei ole naisen nimi muistissa että voisi vaikka katsoa onko hän facebookissa. Jos hän lukee mun blogia niin toivon että soittaisit mulle niin saisin mainosta  facebookiin ja kavereille jotka odottaa vastausta kun on aikaa mahdolliseen kurssiin vain 12 pvää.

Onneksi on rahaa vähän niin  tulee oltua enemmän Fasun kaverina eikä lähdettyä kauppoihin kiertämään.Keikkoja on toivottavasti tulossa jos asiakkaita käy. Pohjanmaalle ja Itä-Suomeen  Lokakuun lopulla sitten täällä lähempänä parilla paikkakunnalla. Kuukauden alussa jo Salo,vajaan viikon kuluttua.

Facebookissa olen käynyt kaksi kertaa vasta tänään Illalla varmaan enemmän siellä olen . Yllättävän paljon on muuten päivisinkin  elämää. Ihan työikäisiä ja opiskeluikäisiä ihmisiä. Jotkut työnantajat ovat laittaneetkin sulun facebookin käyttömahdollisuuteen työaikana ja työpaikalta. Se on kuulemma laillista,eräs nainen vei sen oikeuteen joka antoi siitä päätöksen että työaika on tarkoitettu työnantajalle. Omia henkilökohtaisia asioitaan ei työnantajan koneilla ja työ aikana saa suorittaa. Nainen valitti hovioikeuteen joka piti käräjäoikeuden päätöksen sellaisenaan voimassa .Siitä on nyt jonkin verran aikaa.

Tarkoitus oli tänään käydä vielä tuolla  Meikon luonnonpuistossa noin 10 min ajomatkan päässä mutta nyt on tulossa hämärä että varmaan se jää huomiseen.

Joillakin ystävilläni on elämässään nyt heistä itsestään riippumattomia matalapaineen alueita Tänään tuossa hommien lomassa pidin meditaation jossa keskityin hyvin voimakkaasti antamaan enkelienergiaa ja puhdistavaa ,voimaannuttavaa sinistä rauhan valoa heille. Jos vaikka edes vähän olisi apua ollut. Ystävän huoli on myös minun huoleni. Tuntee kuitenkin vahvaa empatiaa ja tarvetta olla lähellä auttamassa

Nyt tästä pian sinne facebookiin Sitä ennen korvasärkyyn joka vaan jatkuu niin Panadol. Mukavaa iltaa.

Kommentoi kirjoitusta.

Viikon jälkeen

Tiistai 25.9.2012 klo 18:00

Peräti viikko vierähtänyt kun viimeksi tavattiin. Aikaa on kulunut ruskan värien muuttuessa. Sellainen aika syksystä että värit muuttuu jatkuvasti.Toiset puut ovat jo aivan täydessä juhla-asussaan .toiset vielä kesävihreinä Vihreää nurmikkoa pudonneet lehdet värittävät, Syksy luo tunnelmaa maisemaan. Kaunista .

Melkein joka päivä on satanut ainakin  jonkun verran Toisina päivinä vain pienen ripauksen jossain vaiheessa vuorokautta,joinakin päivinä sade on rpoissutja pisarat juosseet omaa vanaansa tuntikaupalla.Taivas pudottaa kesämuistojaan. Metsissä on valtavasti sieniä.muutenkin luonto antaa lahjojaan. Kävin tänään tuolla Linlån saaressa pienen lenkin ja meren vierellä istumassa niin suppilovahveroitakin oli paljon.

Jos lähden purkamaan viikkoa niin paljon on hyvää ja kaunista tämä viikkokin elämään tuonut. Suurimmalta osalta,jotakin vastoinkäymistäkin sen verran että tasapaino on säilynyt elämässä . Keskusteryhmissä fb-ssä ollut paljon päivien mittaan ,se on vienyt aikaa. helposti sinne keskustelemaan jää. Ystävien kanssa chattaillut ,vaihtanut mielenkiintoisia ajatuksia, kaksi päivää keikalla viime viikolla.

Viime keskiviikkona kävin Kirkkonummen kirkossa.uudenlainen messu oli siellä. Ensin veisattiin seurakuntalaisten toivevirsiä ja sitten lyhyt messu jonka päätteksi ehtoollinen.  Hyvin vaikuttava tilaisuus. Seuraavankin kerran menen sinne,se on kolmen viikon kuluttua. Samalla formaatilla paitsi ensin lauletaan koko kirkkoväki taize-lauluja seurakuntayhtyeen ja lauluryhmän mukana. Väkeä oli paljon. Yleensä nämä' uudenlaiset kirkkotapahtumat ovat hyvin suosittuja. Ja nykyään kirkko tarjoaakin niitä paljon,erilaisia.

Torstaina Kouvolassa ja perjantaina Haminassa otin vastaan asiakkaita Kummassakaan paikassa ei kovin montaa mutta kuitenkin sen verran että kannatti mennä. Naapuri hoiteli Fasua niinä päivinä. Hän käy päivisinkin tuosta seinän takaa Fasua moikkaamassa.  Matka  Kouvolaan taittui miukavasti, hiljaisessa hotellihuoneessa Cumuluksessa kirjoitin ystäväni kanssa chatissa.Hyvä tunne kun sai kirjoittaa.Nuo hotellihuoneet ovat aika yksinäisiä paikkoja kuitenkin.Kun asiakkaat ovat poissa.Jos ei ole omaa tietokonetta mukana käyn yleensä hotellin  koneella iltaruoan jälkeen.

Hotellin vuode oli niin mukava että meinasin myöhästyä Haminasta . Koko ajan ylinopeutta ajaen ehdin juuri ajoissa perille. Kävin siellä päivällä kahvilla fb-ystäväni ja hänen perheensä luona. Samanhenkisten ,henkimaailmasta kiinnostuneiden ihmisten kanssa oli mukava jutella pitkästä aikaa livenä ajatuksia vaihtaa. Löysin samalla hyvän kurssipaikan Nyt pitää vaan käydä vielä tiukka neuvottelu vuokrahinnoista. Jos marraskuussa järjestäisin Haminassa entisten elämien kurssin. Siksi siellä että välillä Kotka -Lappeenranta se on keskeinen paikka. Sekä ihana kaupunki. Tulomatkalla Haminasta sain ylinopeussakot ihan tässä lähellä Ajoin sen verran suurta ylinopeutta että rikesakolla en selvinnyt. Rahapussiin tulee iso lovi kun sakot tulivat päiväsakkoina. Kiittelin nuoria miespoliiseja sakoista ja toivotin hyvää saalistusonnea . Jos olisi ollut naispoliisi olisin ehkä vittuunnuksissani halannutkin ja antanut poskisuukon. Toinen poliiseista kiitteli kiitoksistani ja saalistoivotuksistani Toinen oli saanut huonon kotikasvatuksen kun ei osannut kiittää.

Flunssa iski voimalla viime viikon tiistaina. oikein miehekäs syysflunssa. Olo oli kaikella lailla ankea fyysisesti viime viikolla,viikonlopullakin vielä mutta nyt alkaa olemaan se homma pantu selälleen Korvasärky oli pahinta ja se oli tosi kovaa. Onneksi tiheästi Panadolia ottamalla se pysyi sen verran kurissa että hommansa pystyi hoitamaan. Ajattelin jo että pitääkö mun ottaa Tramal-tabletti niin olisi tarvinnut ottaa vain yhden vrk,mutta se on niin  kovan luokan lääke,huumepohjainen että sitä oloa mikä siitä tulee en halunnut. Yhtä vaille täysi purkki mulla niitä on Syöpäkipujen varalta keväällä sain . Onneksi ei ollut kipua vaan voimakasta särkyä joka silloin asettui tupla -Panadol annoksilla.

Kotihommia tehnyt tässä hyvin paljon. Tulee istuttua niin paljon facebookissa että sitten välillä täytyy piristyä tekemään muitakin kotitöitä. Fasusta on tullut viimeaikoina sellainen että se vaatii aiempaa enemmän seuraa ja entistäkin puheliaammaksi tullut. Kun on nämä syysilmat tulleet se vain aurinkoisina päivinä käy enää parvekkeella.

Tänne perustetun rajatiedon seuran ensi viikon maanantain kokusvalmisteluja ja taustaa keskusteluun hankkinut, lokakuun keikkahommia järjestellyt Asiakkaita on alkanut sekä käymään että soittelemaan nyt syksynkin mittaan mukavasti.Eilen oli sellainen päivä jolloin melkein koko päivän olin puhelimessa ja välillä netissä hoitelin hommia.

Sunnuntaina oli asiakas mutta sain myös aivan ihana hoidon Tässä lähellä asuva tiibettiläisillä kulhoilla äänimaljahoitoa antava mies oli mulla kotona antamassa  hoidon, Se voimakkaasti vapautti sekä fyysisiä jumittumia että mielen alueella olevia tunteita  voimakkaina visuaalisna kuvina ja kehoa vapauttavina energioina. Muutaman kympin hoitosarjaan kuuluu vielä kaksi hoitokertaa.. Ensi viikolla toinen kerta. Fasukin  nautti hoidosta niin että makasi koko hoidon ajan rentona poikana korissaan. Hoidon suorittanut mies on hyvä hoitoihminen.

Että ihan mukavia uutisia tältä viikkojaksolta.Seurakunnan paljon odottamallani miesten leirille en päässyt.En uskaltanut tuon korvasäryn ja muutenkin flunssan vuoksi ottaa riskiä Vasta myöhään sunnuntaina sen peruutin Ihan loppuun asti kävin itseni kanssa keskustelua että voiko sinne kipeänä mennä.Peruuttaminen ei ollut helppo päätös Se oli unelmien matka,mutta ei nekään aina  toteudu Minun tuurillani ei juuri koskaan Ei tämä ollut ainoa kun  niin käy.Tänä vuonnakin jo kaksi kertaa ennen. Kun sen tietää että mitä todella odottaa ja toivoo matkojen kohdalla todennäköisesti ei toteudu niin pettymyksiinkiin on jo tottunut.  Siksi ne ei enää niin kipeästi kirvaise. Ja kun näitä vastaavia leirejä järjestetään muulloinkin .Täällä Kirkkonummellakin,usein meren saaressa, Kirkkonummen srk leiri ja kurssikeskuksessa. Menee sitten mukaan.

Meren rannalla ja saaressa kävin kyllä sen sijaan .Täällä tänään Linlån ulkoilusaarella. Tähän aikaan vuodesta siellä alkaa olla hiljaista .Nytkään ei muuta liikettä ollut. Merilinnut lauloivat, katselin hiljaista syysmetsää. Harmaata merta. Sen tyyntä pintaa. Ja suuri kiitollisuus täytti mielen. Otin kaksi kuvaa jotka lataan fb-seinälleni kun tästä nyt illalla ehdin. Eli vaikka leiri peruuntui sain kuitenkin tuntea meren ja syysmetsän tunteen.

Naisasioiden raportti on vielä tekemättä. Ystävien kanssa ,heistä yhden erityisesti ,olen saanut viettää keskusteluissa mukavia, syviäkin hetkiä . Kun fbn aukaisee niin kyllä sinne chattaamaan tulee nopeasti joku kaveri. Ystävien kanssa on ollut mulla tunnen että näin on ihan hyvä. Olla ystäviä lähellä. Tuntuu että hyvinkin lähellä Se on sitä parasta mitä elämä tarjoaa,ystävyys.

Yksi syy tähän viikon hiljaisuuteen on sekin että joka ainoa kerta kun joku on vähänkin kokenut että hänestä kirjoitetaan niin siitä urputus. Nyt ei kukaan aiemmista jotka ovat valittaneet ennen ei ole sitä tehnyt Mutta tuoreempi juttu joka hetken oli lähellä minua katsoo  ongelmiensa lähteneen minun blogipäivityksestä. Vaikka ne ongelmat ovat olleet kymmeniä vuosia ennen jo.Mutta elämä on tätä.

Syysillan nautintoa. Palaillaan joskus

 

Kommentoi kirjoitusta.

Ihanaa tiistaita

Tiistai 18.9.2012 klo 16:00

On ollut sen verran touhukasta aikaa että vasta nyt lähes viikon jälkeen ehdin tänne sivulle kuulumisia kertomaan. Ollut aivan huippuhienoa aikaa nämä päivät. Hyvin myönteisiä tapahtumia melkein järjestään. Ainoa huolestuminen jos haluaa niin kokea on verottajalta tullut piruilu.Luulin jo päässe3eni vapaaksi sen ilkeilystä ja rikollisuudesta 30 vuoden taistelun jälkeen verottajan kiusauksesta vapaaksi kun menin eläkkeelle mutta nyt ne saatanat iski känsäisellä kourallaan rajusti.82.000 euron maksu ulosottovaatimuksineen.Mutta en viitsi edes stressaantua asiasta jolle en yksinkertaisesti voi mitään. Vääristä maksuista,tilinpitäjän mokastahan tässä on kyse. Sekä verottajan väärästä tulkinnasta. Nyt sitten tämä homma käydään läpi. Ainoa joka ketuttaa on se että ulosottoviranomainen pidättää 800 euron eläkkeestä joka kuukausi koko loppuelämän 82 euroa. Niistäkin euroista olisi suuri apu tiukkaan elämään. mutta niinkuin sanoin en halua enkä' jaksa ajatella koko asiaa. ,muutakaan ei voi

Sitten hyviä uutisia onkin loppu tarina.Jos lähden liikkeelle torstaista. Se oli sellaista valmistautumista viikonlopun kurssia varten. Vein Fazerin tuttuun paikkaan ystäväni luokse neljän päivän hoitoon. Siellä se oli Ruusu-Unelman kaverina,tykkää olla siellä oikein kovasti.ystäväni hoitaa ja hellii sitä ja sille ympäristön muutos on aina tervetullut. Illalla oli kokoonkutsumani keskustelutilaisuus kirjastossa rajatiedon seuran perustamiseksi. Vaikka paikalla ei kovin paljon ollut väkeä niin seura päätettiin perustaa. 1.10 on tilaisuus jonne toivon/toivomme  mahdollisimman paljon asiasta kiinnostuneita ihmisiä Osan toiminnasta jo alustavassa kokouksessa päätimme aloittaa. Keskustelupiirejä säännöllisesti,luentoja, tapahtumia. Mukaan vaan pitää saada enemmän porukkaa. Tarvetta on tälle seuralle paljon Toinen vaihtoehto oli yhdistys mutta seura on juridisesti helpompi muodostaa ja hallita.

Perjantaina jo kuudelta heräsin Matka-ja kurssijännitys herätti niin aikaisin. Siinä onneksi jäi ihan hienosti valmistautumisaikaa matkalle. Juna lähti jo ennen  8.30 kohti Pyhäsalmea jossa kurssi oli. odotukset oli suuret kurssista ja myös muustakin mikä liittyy sinne. Kun edellisen kerran kävin siellä pitkäperjantaina oli lähtöajatukset samanlaiset. Kun perjantaina sinne matkustin pilvisen ja  sateisen maiseman läpi sama tunne ja odotus jatkui. Menossa olleen matkan positiiviset odotukset ja toisaalta Seinäjoelta eteenpäin pitkäperjantain tunnelmat. Aika jännät fiilikset. Kun sitten juna tuli asemalla niin se oli kyllä erikoinen tunne .Toisaalta valtavan hyvä tunne kun olin siellä. Ikäänkuin joku sovitus,mutta myös pääsiäislauantain haikeat,surumieliset tunnelmat iski muistoista pintaan. Majoituin ,mukavaan ja kivaan ,rauhalliseen hotelliin kassieni ja laukkujeni kanssa. Sattumalta mulle annettiin vielä sama huone kun pitkäperjantainakin. Sain oikein työstää itseäni että pitkäperjantain ja pääsiäislauantain fiilikset eivät nousseet liiaksi pintaan. Onneksi kaksi ihanaa  asiakasta kävi mulla melkein heti kun  sinne menin 

Sitten tuli soitto jota olin toivonut ja odottanut nämä kuukaudet ennenkuin kurssipaikalle menin. Ystäväni soitti ja sain viettää ihanan illan hänen seurassaan Vaikka tässä on ollut kuukausia välissä kun viimeksi juteltiin  niin kaikki oli kuin ennenkin. Se oli todella ihana yllätys että tavattiin ja huomasin että keskustelu ja energiat olivat samat.Toki kuukaudet aina ihmisiä muuttaa mutta onneksi ei huonompaan suuntaan. Tunnelma oli tosi hyvä. Siihenkin vaihtoehtoon,huonompaan ,olin varautunut että vietän yksin hotelli-illan,enintään käyn kauniilla kylällä kävelyllä.jos ei sada. Nyt onneksi ei tullut sitä. Yöllä kun ystäväni toi mukavan illan päätteeksi minut hotelliin laitoin kaikista päivän kokemuksista kiitollisena nukkumaan.

Lauantaina kun aikaisin heräilin niin nousin ylös. Kävin aamiaisella jo aikaisin ja yhdessä ystävällisen hotellivirkailijan kanssa tutustuin kurssitiloihin ja myös kävin läpi kurssiaineistoni. Luentosalin tekninen monipuolisuus ja akustiikka olivat yllättävänkin hyviä. Luentosaliin oli hotelli todella paljon panostanut. Kaikki se mitä huomattavasti kalliimmmista isojen ketjuhotellien audiolaitteistosta löytyyy löytyi myös hotellista jossa pidin kurssin Aina ennen kurssia jännittää jotenkin se että kuinka kurssi menee Tunne vähän sama kuin taiteilijoilla tai urheilijoilla ennen suoritusta.Sen tietää että kurssiaineisto on tuttua. Mutta kahta samanlaista kurssia ei ole koskaan Osallistujien energiat,ryhmän vuorovaikutteisuudet, keskustelut, ihmisten omat entisten elämien ja tämän kytköksetj a se että osaanko kohdata ryhmän ihmiset oikein ovat aina ennen asioita joista ei tiedä mitään. Myös meditaatiomusiikki,sen kohtaaminen ihmisissä.Tämän kaltaisilla kursseilla niin monet pienet yksityiskohdat rakentaa kokonaisuuden. Itseäni helpotti aivan suunnattomasti se että mukana oli tuttuja ihmisiä,joiden energiat tuntee. Heti esittelykierroksen kohdalla tiesin että tässä on tavallistakin harmonisempi ryhmä. Oikeat ihmiset olivat kosmisen energian tasolla kohdanneet toisensa. Se antoi hyvät jaksamiset itsellekin

Entisten elämien kurssi on sellainen jossa itsekin jo etukäteen ja koko kurssin¨ajan koitan pitää intensiivisen kokonaisuuden ilman pitkiä taukoja. Ja toinen syy on se että ihmiset tulevat kurssille kokemaan asioita. Maksavat siitä että aika pyritään käyttämään maksimaalisesti heille. Sitä olen mieltä että pitkät tauot kurssin aikana on osallistujien sumutusta.Tyhjästä ajasta joutuu maksamaan. Kuulemma sellaisiakin kursseja on.Itseänikin auttaa kurssipäivien pitämisessä se että kun saa yhteyden ryhmään niin¨ mahdollisimman pienellä tauotuksella se säilyy parhaiten. Mulle ainakin koko viikonloppu oli¨todella hyvää ja antoisaa aikaa. Koin ryhmän jäsenten ja itseni välillä sekä ryhmäläisten keskenään syvän yhteenkuuluvuuden tunteen. Lauantai-illan sain viettää ystäväni kanssa. Tunne oli todella positiivinen ja lämmin,sanoilla ja myös sanoitta. Tuntui että joku uusi vaihe ystävyydessä alkoi. Ennenkin vahvassa. Kun sunnuntaina kurssi loppui tuli sellainen haikeuden tunne. Niin monesta asiasta. Junassa kun  mukavat hetket jäivät taakse ja juna toi tänne etelään se oli aika vahva  tunne.¨Mutta muistoissa voin  ne elää uudelleen.¨

Onneksi sain maksaa yhden velankin pois Jo alkutalvesta ajatellut että kun sen pystyisi hoitamaan pois pian. Hesassa myöhästyin muutaman minuutin edellisestä junasta Siinä sitten istuskelin odottamassa tunnin. Odotusaikana ehti jo käymään vanhempi ja elämänkouliman näköinen virolaisnainen tarjoamassa että ostanko hyvää venäläistä viinaa Kohteliaasti kieltäydyin ostamassa niin nainen kysyi ostanko häneltä muuta. Siihenkin sanoin että kiitos hyvästä myyntitarjouksesta mutta mulla on kaikkea sitä muutakin elämässä. Vaikkei kyllä olekaan. No sitten tuli vielä selkeästi huumeissa oleva nuori nainen ja pummasi 30 euroa,tai hän viiltää itseään. Meinasin jo heltyä mutta onneksi en. Tiesin että uhkaaminen oman tai toisen terveydellä kuuluu näiden joidenkin huumeihmisten pummityyliin. Kunnon vanhan ajan pummi ei sitä koskaan tee.¨¨

Hienon vkl jälkeen eilen kävin diakonilla hakemassa ruoanjakolapun ja samalla juteltiin mitä elämässäni on kuukauden aikana tapahtunut, meillä on kerran kuukaudessa tapaaminen. myös hengellisiä kysymyksiä käytiin vähän läpi.Upeaa että on  se mahdollisuus. Ja kuunteleva , empaattinen nuori naisdiakoni.¨Jos olisi mies niin ehkä niin syvällisiä keskusteluja ei tulisikaan. Tai vanhempi nainenkin. Se on vaan jostain syystä niin että mun on helpointa puhua näiden nuorten ja nuoremmassa keski-iässä olevien naisten kanssa elämästäni. Vaikka ei se vaikeaa ole muutenkaan. Samalla saan aina diakonilta ihan arjenkin selviämisen vinkkejä. Ensi viikon alussa olevasta miesten leiristä meren rannalla Rymättylässä jonne olen ilmoittautunut oli paljon juttua myös.  Syövän jälkeinen virtsaoire vaivaa edelleen mutta satunnaisemmin ja harvakseen että sen kanssa pärjää.Sain myös hyvän ehdotuksen mennä aivan uudentyyppiseen ,juuri seurakuntalaisille tulleeseen Kaipauksen ja Luottamuksen messuihin kirkkoon Huomenna olisi ensikertaa Aion mennä sinne.Kaipauksen ja Luottamuksen messu perustuu formaattiin jossa ensin lauletaan puoli tuntia. Nyt huomenna ensi kerran seurakuntalaisten toivevirsia ja kahdella seuraavalla kerralla Taize-lauluja.En huomannut kysyä mitä ne on ja siten viimeisellä kerralla adventtivirsiä. Puolen tunnin laulujen jälkeen on vuorossa puolen tunnin  messu ja ehtoollinen. Messun nimi tulee siitä että elämään luottamus tulee siitä että Jumala ei hylkää koskaan ihmista ,kaipaus on siihen luottamukseen pyrkimystä. Tykkään erityisesti näistä kirkon uusista messu.ja toimintamuodosista seurakuntalaisille .Tämä ei suinkaan ole ainoa.Messussa haetaan myös ihmisen luottamusta ihmiseen ja kaikkeuteen Hain Fasun sitten iltapäivällä kotiin Kovasti ukko protestoi kun sitä takaisin toin  mutta kotona viihtyy hyvin.Kun ensin teki taas kierroksen ruoka-astiat.vessa ja parveke että onko kaikki paikallaan.

Tänään piti olla äänimaljahoito mulla mutta siirsimme sen sunnuntaihin minulla olevan flunssan vuoksi Sauna on illalla, sielläkään ei voi olla kauaa kun tämä nyt kyllä on aika ärhäkkä flunssa, Se meinasi tulla jo viime viikolla mutta fbssä pyysin hoitavaa energiaa välittämään ihmisten ja itse päätin tätä kurssia ja siihen liittyviä ihania asioita tämä flunssa ei pilaa.Ne yhdessä varmaan vaikutti siihen että vasta junassa matkalla etelään flunssa iski kunnolla päälle.Eilinen oli tosi kurja päivä kunnoltaan flunssan vuoksi,nyt on sentään siedettävämpi olo. Mutta nämähän kuuluvat syksyyn,nämä flunssat. Loppuviikolla pitäisi lähteä Haminaan ja Kouvolaan työkeikalle, toivottavasti se onnistuu.

Naisasioistani en paljon kirjoitellut ole,paitsi ystävistä. Eräs tarina sai tänään lopun. Mustasukkaisuus on hirveä tauti,joitakin se vaivaa. Kun joku tulee mun elämään lähemmäksi se voi tuntua ylipääsemättömältä toisesta. Näitä tulee tasaisin väliajoin.Elämä on tälläistä

Tästähän tuli pitkä juttu.melkein eväitä pitää syödä välillä ennenkuin alusta loppuun pääsee Kiitos kun luit,palaillaan taas. Jaksamisia elämän arkeen

Kommentoi kirjoitusta.

Välipäivä

Keskiviikko 12.9.2012 klo 22:25

Viikon keskivaihetta vaan kaikille.. Tänään ollut otsikon mukainen välipäivä. Asiakkaita kävi kolme illalla. Yhden heistä kanssa sovittiin että otan itselleni ensi tiistaina äänimaljahoidon kotonani Hoitaja asuu tässä lähellä Kirkkonummella. Odotan  hoitoa innostuneena. Joskus kuullut joissakin tilaisuuksissa äänimaljojen soittoa ja rummuthan on tuttu hoitomuotonakin mulle. Pitkään aikaan en ole itselleni mitään hoitoa ottanutkaan Hartiatkin jo kauan olleet niin jumissa että pitäisi käydä hierojalla mutta  kun se ei ole halpaa pääkaupunkiseudulla. Tämä tuleva hoito on tosi edullinen ja kestää kuitenkin tunnin.

Auton kävin hakemassa huollosta ,starttimoottori vaihdettiin.Nyt sen pitäisi toimia taas hyvin. Facebookissa kirjoitellut ryhmissä ja vielä enemmän lukenut. Voi olla että alamme yhdessä ainakin yhden kirjoittajan kanssa pitämään blogia enkeleistä Toivottavasti,yhdessä .Sitä teen sitten aivan erilailla kun tätä omaa blogiani. Idea on siihen valmiina ,tarvitsee vain toteuttaa. Ryhmä kun ryhmä tahtoo vaan muuttua kysy.-vastaan automaateiksi.Kaikki. En tykkää mutta en viitsi valittaakaan. Itse en lähde vastailemaan enkä kysymäänkään.

Ollut vähän flunssaisen tuntuinen olo. Kuumetta ei onneksi ole eikä vielä kovaa nuhaakaan. Toivottavasti ei tulekaan. Perjantaina lähden kurssia vetämään Pyhäjärvelle. Vaikka  tämä tästä muuttuisi kunnon flunssaksikin  sen reissun teen  Jos jalka liikkuu ja ääni kulkee. Luonteeseeni ei kuulu peruuttaa kun äärimmäisen pakon edessä,flunssa ei ole sellainen syy.39-40 asteen kuume voisi ehkä ollakin. En petä sovittuja juttuja. Nytkin 16 ihmistä odottaa innokkaana kurssia ,sen antamia vastauksia omaan elämäänsä. Yksi peruutti , nyt joudunkin ottamaan osallistumismaksun jos joku vielä huomenna tai ylihuomenna peruuttaa Eikä se ole varmaa mihin tämä muuttuu . Voi mennä ohikin ihan näin, pikku oireilla. Lisäksi minulla on erityiset syyt pitää kurssi. Miksi,sitä en tässä kirjoita.

Kurssipaikalle soitin tänään,vielä viimeiset tarkistukset että kaikki on kunnossa heidän puoleltaan siihen,missä tilassa kurssi on hotellissa,tuli viime hetken muutos. Parempaan suuntaan osallistujien kannalta ja mulle vähän haastavampi. Ajattelin osallistujien kannalta Niin sen mielestäni pitää mennä.

Huomenna on taas vaihtelevampi päivä. Aamulla jo asiakkaat ja sitten iltapäivällä vien Fasun tutulle hoitajalle tuohon 20km päähän. Onneksi se voi siellä olla maanantaihin. Illalla on kirjastossa keskustelutilaisuus että tänne perustettaisiin mahdollisesti rajatiedon seura tai yhdistys. Olen varannut kahdeksi tunniksi kokoustilan sieltä. Nyt jännittää tuleeko paljon porukkaa.Tulisi nyt. Sen tiedän että hyvin paljon tällä lähialueella on asiasta kiinnostuneita.  Laukun jo laitoin täyteen tavaraa vkl varten

Jotkut ovat kysyneet kun tämän sivun kuvat ja värit muuttuvat mistä ne tulee. Kyllä ne on kaikki tämän sivun tarjoajan tuottajalle valmiiksi Kotisivun ulkoasueditaattorissa ja näitä eri variaatoreita on aivan valtava määrä.Toki tänne voisi tuottaa omiakinkuvia ja taustaa mutta ei kannata kun Kotisivukone ilmaiseksi tarjoaa mahdollisuudet

Tänä iltana laitan varmaan jo puoliyöltä nukkumaan  Väsyttää sen verran että en viitsi itseäni rasittaa enemmän Kirjoitan huomenna jos ehdin. Voi olla kiireistä

Hyvät yöt

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Toimintaa ollut

Tiistai 11.9.2012 klo 17:56

Moikka, Välipäivän jälkeen  sivulla taas.
Oli  se koskettava,hiljentävä ja pysäyttävä . Se hyvin vaikuttava uurnanäyttely jota eilen kävin katsomassa. Tänään se siirtyikin seurakuntatalon tiloihin. Suuri rakkaus elämää ja kuolemaa kohtaan ,kunnioitus viimeistä lepopaikkaa nousi käsikosketeltavasti esiin. Jokainen oli saanut tehdä oman elämänsä arvosymbolit, kaiverrettuna uurnaaansa, Jokainen oli valinnut jonkun runon,tai mietelauseen elämäänsä ja kuolemaa kuvaamaan . Ne olivat uurnien yläpuolella seinässä. Kyllä siinä itku tuli kun niitä luki. Monet olivat lainanneet jostain tekstin ,jotkut kirjoittaneet itse. Harvoin joku näyttely on pysäyttänyt, harvoin niitä kokemuksia vielä näin vrk jälkeenkin ajattelee.Suurin osa tekijöistä oli näyttelyä valvoneen henkilön mukaan ollut naisia. Onko sitten niin että nainen uskaltaa kohdata ajan rajoittuvuuden paremmin kun mies,En tiedä. Onko naisen helpompi kertoa tekstinä ja symboleina elämänarvonsa.Näyttelyn kohdalla tuli omakin elämä ja kuolema sekä matka  jota joka päivä kulkee mieleen

Muutenkin eilinen päivä oli kiireinen ja erilainen kun normaalisti. Vaaliteeman piti keksiä syksyn vaaleihin Mitkä asiat ovat ne joita painottaa vaaliohjelmassaan Valitsin kaksi jotka mielestäni ovat täällä retuperällä Toinen vanhusasiat Kirkkonummi markkinoi itseään nuorten lapsiperheiden kuntana Ja siihen on kyllä satsattukin mutta samalla  vanhukset,yli 75 vuotiaat Suomen hyvinvoinnin,pian entisen ,rakentajat on unohdettu. Ja toiseksi valitsin luonnonsuojelun Jatkuvan rakentamisen,uusien asuinalueiden perustamisen myötä luontoa ei arvosteta. Kaunis maisema katoaa ja tilalle tulee rumia asutusalueita, Tontteja myydään huomioimatta luonnon ikiaikaisia oikeuksia. Se on tosi surullista.

Varasin lokakuun kurssipaikan Joensuusta  Siellä 20-21.10   entisten elämien kurssi. Sain hyvän vihjeen edullisesta paikasta. Se on Itä-Suomen Liikuntaopisto. Saa nyt nähdä miten aika varauksia alkaa tulemaan  Vähintään 10 tarvitsen, silloin kulut peittyy mutta vielä kovin paljon ei itselle jää työpalkkaa. Päivällä kävin reilusti yli tunnin keskustelun nuoren naisen kanssa joka oli toteuttamassa itsemurhaa. Koko inhimillisen,sisäisen taitonsa piti laittaa täysillä käyttöön kun hysteerisen,itkevän naisen kanssa keskustelin,enemmänkin kuuntelin. kun hän tuskaansa purki. Niissä tilanteissa tuntee olevansa aika pieni ihminen Kun tietää että yksikin väärä sana  väärässä paikassa, jopa väärä äänensävy voi laukaista toisen ihmisen toteuttamaan jotain loputonta. Ja sitä taakkaa ei kestäisi itse.  Tarkkaan pitää katsoa mihin väliin sanoo ,missä on vaan hiljaa. Onneksi niitä ei tule usein. Jokaisella ,suurempienkin tuskien tulipalossa sielussa on joku jonka varaan elämän voima rakentuu. Kun sen,yhden sanan  tai lauseen löytää ahdistuneen puheista tai siitä joskus mistä hän ei puhu on tilanne takaisin elämän polulle pelastettu.

Sitten illansuussa ja alkuillasta ,pari tuntia myöhemmin tuli soitto jossa kahden ihmisen parisuhteen hyvin kipeitä asioita keskustelin toisen  osapuolen kanssa. Toisen olen joskus aiemmin kuullutkin. Myös siinä tiesin  monista,tosi useista kokemuksista ,että tärkeintä on antaa toisen puhua mitä sydän ja mieli pitää sisällään. Mikä tuntuu niin suurelta taakalta kantaa. Niissäkään, kahden ihmisen suhdeongelmissa , ei saa olla kiire kun niitä kuuntelee. Koittaa tukea ja tarjota samalla joitakin kummankin kannalta hyviä ratkaisumalleja. Haastavaa sekin on ,kuitenkin edes vähän helpompaa kun itsemurhaa juuri toteuttamassa olevien huolten ja paineiden kuuntelu.. Siinäkin neutraali asioiden katsominen ,tarvittaessa tilanteen sisään vahvasti meneminen on tärkeää.Reilusti yli kahden tunnin keskustelun jälkeen  tilanne oli onneksi hyvin ohitse. Keskustelevan soittajan ja minun välillä.

Onneksi eilisen tyylisinä päivinä jolloin hyvin monenlaisten tunteiden kanssa  ihmisiä kohdatessaan työskentelee niin on oppinut työssään sen että jättää taakseen vahvat kokemukset. Ei jää niihin kiinni. Sen verran se vaikuttaa että jotenkin mieli käy ylikierroksilla jonkin aikaa,täytyy purkaa itse mielestään ne asiat pois. Illalla käväisin kaksi olutpulloa hakemassa lähikaupasta. Laitoin mukavaa musaa soimaan ja soittelin yhden nuoren naipuolisen kaverin kanssa.Ihan arjen asioita. Tässä kun yksin asuu ei ole oikein keskustelukumppania, Ja huomannut että kolmen vahvan kokemuksen  mitä eilenkin päivällä oli  tarvitsee oman palautumisen. Olla pienen hetken ihan yksin ja sitten jonkun kanssa jutella ihan tavallista arkiju tua että purussa pääsee balanssiin. Sama noilla intensiivikursseilla ja joinakin päivinä ennustustöissäkin Riippuen mitä  asiakkailla ollut.

Sitten vielä illalla myöhään kun menin fbn yhdelle keskustelusivulle niin siellä nuoren naisen järkyttävän ahdistunut viesti tuli vastaan. Kun näihin itsetuhoisiin soittoihin ja viesteihin on tottunut niin osaa jo  sanoista lukea mitkä niistä ovat rankkaa veetutusta,missä on tosi vaara kysymyksessä.Vaistosin heti että siinä viestissä oli. Päivän  neljäs ja kun aamuyönkin puolelle kirjoitin niin tämän päivän ensimmäinen haastava avuntarve tuli vastaan. Koitin kirjoittaa mitä tunsin ,luoda kirjoittajalle elämänvoimaa Selvitä eteenpäin ,nähdä valon. Kirjoittamalla se on äärimmäisen vaikeaa ,paljon vaikeampaa kun puhelimessa tai varsinkaan livenä .Toivottavasti viestin kirjoittanut nainen sai edes yhden lauseen voimaa ja eväitä päästä kipunsa yli. Silti tänäänkin miettinyt miten hän selvisi,miten hän selviää.

Tämä päivä on sitten ollut tavanomaisempi päivä. Kouvolan ja Haminan hotellit varasin  Kotona ollut muuten Ystävien ,kahdenkin kanssa soiteltiin. Fasun kanssa auringossa istuskeltiin.Tänäänkin upea päivä.Joensuusta tuli jo kaksi aikaa,vähintään 10 pitää tulla ennenkuin homma kannattaa. Osanottajailmoituksia voi 15.10 saakka tehdä että on tässä yli kuukausi aikaa. Huomenna tulee muutamia asiakkaita  Musa kuunnellut. Jos saisi auton huollosta kun sitä  torstaina tarvitsee Vien silloin Fasun ystävälleni hoitoon vkl kurssin ajaksi Päivä on tänään mennyt leppoisasti Saunassa käyn illalla 

Oikein mukavaa iltaa teillekin,syksyn lämpimän kuulaistta päivistä nauttikaa. Elämä on hienoa antakaa sen virrata itseenne.

Kommentoi kirjoitusta.

Päivän askareissa

Sunnuntai 9.9.2012 klo 22:28

Tämä sunnuntai on ollut koko päivän ihanaa ,aurinkoisen ,lämpimän ,sunnuntain viettoa. Vaikka tänäänkin kotona oleskellen niin ei ole tullut aika pitkäksi. Aamulla nautin hitaasta heräämisestä .aamun tunnelmista. Verhojen välistä  paistavasta  auringosta.Hetkistä kun ei ole kiire mihinkään. Fasu oli yöllä siirtynyt vierestäni tuolille nukkumaan Sitten kömpi viereeni ja makailtiin vielä tovi yhdessä. Jos se ei hellän kuumaa naista vastaakaan niin lempeää on senkin kanssa hyvät huomenet toivottaa. Se kun vielä vastaa tietyntyyppisellä naukaisuäänellä. Osaa varmasti yhdistää hyvän huomenen alkavaan päivään.

Kun aamukahvit eväineen olin ryystänyt niin siitä sitten käväisin netistä tyhjentämässä kaikki 144 viestiä mitä sinne yöllä puoli kahden jälkeen oli tullut.  Suurin osa fbn keskusteluryhmien tai niistä lähinnä kahden viestejä. Kuulun aika moneen henkisen alan keskusteluryhmiin vaikka vaan neljässä kirjoitan itse niin  kyllä niitä luettavia juttuja tulee, Fbn puolelta kaverit lähettää viestejä ja naistuttavat sekä ystävät.  Jumalattoman kova urakka niitä on poistella ja osan säästääkin.

 Sen jälkeen  aloitin kovan urakan yli 40 meditaatiocdn kanssa. Onneksi 30  oli helppo muutaman minuutin kuuntelun jälkeen siirtää sivuun  mutta lopun runsaan 10 kanssa sitten oli tarkan valinnan kautta. Ensi vkl kurssille valitsin kuusi meditaatiolevyä, Kokemuksesta tiedän kun näitä kursseja on vuosikymmenet pitänyt että se  isoin haaste onkin mulle löytää mahdollisemman hyvän meditatiivisen tilan antavat cdt. Koska jokainen kokee musiikin  eri tavalla Sen ihan tietää minkälaista musiikin pitää olla mutta että se miellyttäisi meditaatiotilaan johdattamisessa kaikkia on vaikeampi tietää. Esim suden ulvonta,myrskyn ääni,ja nopearytminen ,iskevä musiikki ei käy lainkaan tietyntyyppiseen meditaatioon. Suurin osa kokee chakroja ja alitajuntaa puhdistavan ,hyvin rauhallisen musiikin parhaana. Kyllä sieltä sitten ne kuusi eri meditaatioon tulevaa levyä löytyi. Sen että minkä mihinkin laittaa on oppinut tuntemaan että se ei enää vaikeuksia tuota Henkilökohtaisesti pidän esim valaiden laulusta,delfiinien keskustelusta, yön laulavien lintujen äänistä tehdyistä luonnonäänitallenteista tai ukkosen jyrinästä.mutta sen ole näinä vuosina huomannut että ne sitten suorapalautteena ja palautepapereissa eniten ärsyttää joitakin ja moni tavallani tykkää. Joissakin meditaatioissa niitä voi käyttääkin.Tuli mieleeni sekin yksi kurssi muutama vuosi sitten jossa oli valaan laulua Yksi nainen sitten kysyi hyvin ärtyneenä kun meditaatiopurkua porukassa kävimme läpi että tiedätkö sä Olli mikä hänen mieleensä tuli koko puolen ajan tuosta sun cdstä. En osannut arvata että mikä kun itse tykkäsin mutta naisella oli vastaus valmiina Että kun alakerran naapuri hänellä hoitaa vaimonsa kanssa aviovelvollisuuksiaan Hän koko aktin ajan örisee juuri noin.

Keskusteluryhmässä vilkkaana liikkunut keskustelu entisistä elämistä jatkui tänäänkin. Kommentteja tuli aloittamaani ketjuun lähes 200,saattaa ollakin jo ,en ole aivan lähiaikoina katsonut. Ihan aitoja ,tosi hyviä keskusteluja että ei pelkästään sydämen kuvia. Itse asiassa olikohan yhtään sellaista mielipidettä että vaan sydän.

Söin kotona ja viikonlopun kunniaksi pesin pyykkiä ja imuroin. Kukkia on niin paljon että niitä joka päivä pitää hoidella ja kiersin sitten kävellen tämän meidän asuntoalueen . Hieno ilma,tuuli vähän viileä mutta mukava kävellä. Tässä koneen vierellä jumittuu paikat ja nyt muutaman päivän taas ahkerammin istunut niin se tuntuu. Kävellessä ne mukavasti vapautuu. Joku surkea .saastainen hakkeri yritti murtautua tänne koneelleni taas tänään  mutta tämän koneen turvaus kestää. Epäilen että mies olisi ollut asialla. Sellainen fiilis tuli.No ,joka käynnistä jää jälki. Täytyy selvittää mistä se tuli. Hakkerit ottaa tosi kovan riskin . Jos jutun vie poliisitutkintaan niin siinä punakampikin hakkeri kalpenee, rapsuja tulee.

Elämä on tänäänkin hymyillyt. Jos elämälle oppii hymyilemään,pienille ongelmillekin iskemään silmää niin tämä elämä on helpompi kohdata. Kun kaikilla asioilla on myös nauravat kasvot. Matkan varrella ,polkunsa mutkissa sen huomannut. Olemalla itse positiivinen,antamalla toisellekin positivisen sanan elämä kulkee. Vaikka en väitäkään että joka hetkinä sen itse olisi muistanut 

Työkeikka Poriin alkuviikosta peruuntui Ei yhtään ajanvarausta. Se aina ennen on merkinnyt sitä että jos kukaan ei soita että lehdet ovat töpänneet Joskus jäänyt ilmoitus vallan pois, joskus merkitty painaessa väärä puhelinnumero,joskus päivä on väärin. Joku lehden töppäys siinä on ,nimittäin kopioin ilmoituksen kun lähetin sen sp-nä ja siinä ei näköjään ole virhettä. Pitää senkin selvitellä tässä huomenna. Onneksi en ehtinyt maksamaan ilmoitusta vielä.

Huomenna käyn keskustassa . Multa ja Fasulta on ruoka lopussa että kaupassa pitää käydä. Samalla käyn Taidemökillä näyttelyssä jossa on esillä ihmisten itselleen valmistamia hautauurnia. Kirkkonummen suomalainen seurakunta, kansalaisopisto ja oliko siinä vielä mukana taideyhdistyskin  järjesti viime  keväänä uurnantekokurssin. Jokainen osanottaja sai valmistaa itselleen fyysisen nkehonsa tuhkauksen jälkeisen lepopaikan Osanottajia oli runsaasti naisia ja miehiä, Kurssi oli hyvin suosittu. Nyt uurnat ovat näytillä. Lehdestä luin ja yksi tuttu nainen tästä Gesterbystä kertoi että todella syvästi koskettava näyttely. Jokainen uurna aivan oma yksilönsä. Tekijänsä näköinen . Kukin oli omaan elämänarvonsa laittanut uurnaansa Näyttely on auki enää tiistaihin ja siksi huomenna pitää mennä katsomaan Muutama vuosi sitten vastaava oli arkuista Silloinkin tehtiin oma arkku valmiiksi. Itsekin olisin kursseille osallistunut mutta näillä kädentaidoilla arkusta tai uurnasta olisi tullut liiankin abstrakti. Kolme henkilöä tunnen jotka siellä kävi,kaksi miestä jotka säilyttää sitä kotonaan.Toinen aina joskus makaileekin siinä ja naisen jolla ser on kesämökillään

 

Kommentoi kirjoitusta.

kaunis lauantai

Lauantai 8.9.2012 klo 21:02

Syksyinen lauantai on saavuttanut päivänmaalin ja ilta aukaissut tas  kynttiläin valon. Sisällä lämmintä ja ulkona syyskuun ajankohtaan nähden viileän tuulista. Päivän aurinko hehkui kukkien pintaan  Kukkapenkeissä hohtaa kauniisti syksyn loistomeri Parvekkeella  ihanaa vieläkin.Jossa en ehtinyt kyllä olemaan kun netissä istunut. Edelleen mielenkiintoista  keskustelua ryhmässä. Juuttunut seuraamaan sitä. Sentään ehdin käymään kaupassa. Ja sellaisenkin ohjelman kun ruokailun suorittamaan. Ja tietenkin lauantaisaunan. Ensi vkl onkin sauna todennäköisesti hotellissa. Näiden yli 30 keikkavuoden ja lomamatkoilla kylpylöissä on tullut käytyä monissa saunoissa. Niissä syntyy monia aika mielenkiintoisia keskusteluja parhaimmillaan jos porukka on hyvää. Joskus sitten tätä maailmaa pohdiskelee yksin lauteilla.

Musiikkia kuunnellut sekä radiosta että cd-ltä. Jälkimmäiseltä Souvareita,yhtä suosikeistani.Musiikki on joka tunteeseen ja tunnelmaan sopivaa. Runoja kirjoittavana, laulun sanoituksiakin tehneenä siinä tekstiin kiinnittää erityisen huomion. soitettu sävelmä vaikuttaa alitajunnan kautta muutenkin. Mulla tuossa kirjahyllyssä on mielenkiintoinen kirja musiikkiterapiasta. Sen ajatuksiin on helppo yhtyä.

Viime yö meni ihan mukavasti hyvän ystäväni kanssa kirjoitellessa aamuyön puolelle. Tuntuikin ihan hyvältä ajatusten vaihto. Kyllä ystävän viesti on aina tervetullut. Eilinen päivä jäi muuten chatin puolella aika vähälle ja tämä päivä myös. Joitakin tekstareita ja soittoja on tullut ystäviltäni tänäänkin. Ne aina ihanasti piristää. Hyvässä viestittelyssä välineestä huolimatta paistaa aina aurinko.on kuin kesä.

Vaikka joka päivään joskus häivähtää huoli,joskus oman ja monesti joidenkin ystävien puolesta niin kuitenkin se päivien lämpimyys tulee kirkkaista ilon pisaroista.Niitä ei mikään tai kukaan pysty sumentamaan.Auto on huollossa niin en viitsinyt lähteä kävelemään meidän "kylältä" pois. Tuossa lehtipuiden välistä ohi männikkömetsikön kävelin lähikauppaan. Saunaoluet hakemaan ja lottokupongin jättämään. Viime viikolta pieni voitto oli lunastamatta,sen nostin. Tämän illan tulosta en ole ehtinyt vielä tarkistamaan

parvekkeelle laitoin myös jalkalampun . Sen valo antaa kukille kauniin  hohteen, kukat luo varjoja,kuin tauluja seinille. Ei tässä varmaan pitkää aikaa mene kun alkaa ilmestymään pihoille,parvekkeille ja ikkunoihin  erilaisia valolyhtyjä. Tykkään niistä.Itsekin laitan varmaan jälleen ,mutta vasta joulukuulla tai marraskuun lopussa.Näkee nyt miten fiilis sanoo.

Onneksi tässä ei ole ollut sellaista yksinäisyyden tunnetta kun yhteen vaiheeseen oli loppukesällä hetken. Yksin olen mutta en kuitenkaan yksin. Vaikka me Jousimiehet olemme sellaisia esittäjiä ja mielellään esillä niin kyllä minulla sen puolen vastapainona on aivan toisenlainen piirre.Välillä tarvitsen yksinoloa. Vaikuttaako siihen sitten syvällinen Skorpioni jota minussa on paljon astrologien mukaan en tiedä. Nousu-ja kuumerkkeinäkin. Mutta aina olen viihtynyt Skorpionien seurassa ja toisaalta  persoonan toinen puoli levottomampien Jousimiesten kanssa.

Tuo otsikon kaunis lauantai on sitä ollut monelta taholta. Saa nähdä miten sitten huominen. Nyt menen taas fbhen katsomaan jos siellä olisi vaikka mukavaa naiskeskusteluseuraa. Yleensä usein on.Iltakahvit juon. Pari tölkkiä olutta on kaapissa mutta ne saa odottaa huomiseen. On se hyvä että enää nykyään ei tee mieli ryypätä, Olisikohan se kiintiö tullut aikanaan täyteen kunnon miehekkään ottamisen kohdalla

Hyvää yötä. Olkaa kilttejä toisillenne ja rakastakaa tätäkin lauantai-iltaa

Kommentoi kirjoitusta.

Melkein viikkokatsaus

Perjantai 7.9.2012 klo 20:16

Arjen päivät ovat ovat viikolta ohitse.Viikko on ollut mielenkiintoinen ja hyvä.Erikoinen.Työssä ollut asiakkaita.Ihan mukavastikin. Siltä osin elämä uomillaan. Ja jopa hyvin.Tälläkin viikolla ollut oikein hyvä keikka Raumalle ja kotonakin väkeä.Pitkä ,synkkä kausi on takana. Se tuntuu hyvältä.

Maanantai-iltana hyvin positiivinen ja ainakin minulle hyvä minikurssi ystäväni luona. Siellä kiinnostuneita ,kivoja ihmisiä. Se että 14 tunnin aineistosta teki neljän tunnin luentoaineiston oli haaste sinänsä.  Kohtalaisen hyvin mielestäni sen selvitin,ainakin suurin osa osallistujistakin tykkäsi.

Tiistaina ja keskiviikkona Raumalla työkeikka. Miellyttäviä ja mukavia asiakkaita kumpanakin päivänä. Kaikki naisia. Hieno matka ,työnkin puolesta. Kihlattuni, avovaimoni myös majoittui samaan hotelliin Hänellä oma huone. Ensi tapaaminen  runsaan kuukauden muun viestittelyn jälkeen oli aivan huikaisevan mahtava kokemus. Tauot työssä ja yötä vietin rakkaani kanssa. Kuuman kiihkeät hetket. Yhteys,monella tavalla oli kuin taivas..Ensitapaamisemme oli vahvasti yhteen sitova tunne sekä fyysisellä että emotionaalisela tasolla. On asioita joiden on vielä avovaimon kohdalla ratkaistava ennenkuin päästään eteenpäin .Mutta se mitä koin kertoi että elämä tulee olemaan yhteinen. Hieman työni rajoitti aikaa mutta siltikin me saimme tuntea valtavaa yhteyttä. Ainakin se selvisi että tämä on meidän juttu. Tässä pian taas mennään viettämään yhteinen hotelliyö sydämeni haltijan kanssa. Etäsuhteena tämä toistaiseksi jatkuu mutta voi olla piankin kun tämä on muutakin. Kun kumpikin satsaa tapaamiseen joka on pelkästään järjestelyhomma aina niin tulevaisuus etenee.Tätä nopeaa etenemistä on moni ihmetellyt mutta miksi miettiä kun tulevaisuus on selvä ja kirkas. Kun nainen vielä romanttisesti kosi. Tuntuu niin valtavan onnelliselta että pikkumyrskytkään ei heilauta

Kun tulin kotiin oli postissa tullut ystävältäni fbn kautta tilaama cd-levy. Todella koskettavan upeita lauluja ja etenkin duon naislaulajan todella upeasti esittämänä  Että turhaan tuossa kesällä ystäväni ja myös toinen,chattiystävä ,eivät ylistäviä sanoja sanoneet. Ilman heidän suositustaan en olisi osannut tilatakaan levyä. Kumpikin olleet eräässä kesätapahtumassa jossa tutustuneet laulajiin. Myös lehti jossa Pyhäjärven kurssi-ilmoitus oli siinä seurakuntatietojen vieressä tuli. Hyvin näkyvälle paikalle se oli laitettu. Vielä senkin jälkeen tuli kurssille halukkaita mutta kurssi on täynnä,ollut jo jonkin aikaa ennen viime sunnuntaita.. Yhden ystäväni ilmoitusta osallistumisesta odottelen. Ensi sunnuntaihin on aikaa vielä aikaa vahvistaa tulonsa että on tässä muutama päivä vielä. Minulla kun näitä kursseja järjestän on se että niin pitkään kuin mahdollista venytän ilmoittautumis- tai varmistusaikaa.Sen jälkeen joudunkin ottamaan koko kursiin hinnan jos peruutuksia tulee. Pettyneitä olivat ne jotka eivät mukaan mahtuneet,se on aina surullista jos joutuu sanomaan ei mutta joka kursilla käy niin. Tänään aloitin Joensuun vastaavan kurssin pitopaikan tsekkauksen Se on lokakuun 20-21 päivä. Viikon kuluttua olen näihin aikoihin Pyhäjärvellä jos kaikki menee hyvin.

Tässä alkukuussa on aina paljon laskujen maksamista kun saa eläkkeet ja sitä kautta rahaa. Tärkein on aina vuokran maksaminen. Sen kun selvittää muita maksuja voi vähitellen maksaa kun rahaa tulee. Eilen aloitin myös syksyn aikana kolme kertaa kokoontuvan runopiirin parissa käynnin Kirjastossa kaksi runojen ystävää,naista, pitävät runoryhmää.Peräti 23 ihmistä oli paikalla.Oikein hyvä ja positiivinen ryhmä.Mielenkiintoisia ajatuksia ja tunteita herättäviä puheenvuoroja. Paikallislehdessä oli myös ilmoitukseni jossa kutsuin paikallisia alan ihmisiä ensi torstaiksi keskustelutilaisuuteen rajatiedon ja henkisen kasvun sekä vaihtoehtohoitojen ryhmän perustamiseksi tänne.

Tänään auton vein huoltoon tuttuun korjaamoon , nyt vikana että vain toisinaan starttaa. Kun ei vaan olisi nyt kallis vika. Fbssä mielenkiintoinen ,tosi hyvä keskusteluketju jossa kirjoittanut paljon Nyt jo todella paljon postaukseni eli kirjoitukseni jälkeen mielipiteitä.Hyviä ja monipuolisia. Kirjoitin sen toisen ryhmän ylläpitäjän ehdotuksesta. Entisistä elämistä. Niiden kanssa sekä itse että asiakkaiden ja kurssitettavien kanssa on 30 vuoden kokemus. Jotain väitän tietäväni alasta. Mutta niin keskustelijatkin ovat tosi fiksuja sinä ketjussa.

Ilmat ovat olleet upeita,vähän ehkä viileitä. Niinkuin syksyyn kuuluukin niin välillä sataa mutta onneksi myös poutaa on. Syksy on ihanaa aikaa ,edessä lokakuun lopun ja marraskuun syksyisemmät päivät. Niistäkin löytää kaunista kun katsoo valoisin silmin.

Tässä toivottelen hyvää jatkoa teille Mulla tapaaminen tuossa fbn puolella naiseni kanssa ja eiköhän siellä tule muutenkin iltaa vietettyä.

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Syyssäteitä

Maanantai 3.9.2012 klo 15:47

Kiireisenä etenee tämä päivä mutta lyhyen päivityksen tähän ehtii kirjoittaa.Loppuviikko meni ihan hyvin. Hyvää ,maukasta mehua valmisti ystäväni marjoista joita poimimme torstaina kotopensaista Pomarkussa.Marjoja oli tavallista vähemmän mutta hyvin kypsiä. Tosi mukava tuo perinteinen matka. Puolipilvinen mutta enimmäkseen aurinkoinen sää suosi matkaamme. Kävin samalla pitkästä aikaa oikein kunnon puulämmitteisessä saunassa kotona . Muistojen tunnelmasaunassa. Puut ja pensaat jotka olen istuttanut sinne kotimaisemiin olivat kasvaneet todella paljon. Neilikkaruusu ja pensashanhikki kukkivat upeasti,japaninruusukvintteniin oli kypsymässä hedelmiä. Tavallinen ja mongolianvaahtera saaneet mittaa ja tuuheutta, samoin kuusama  oli kasvanut ja sireenipensaat. Valkoinen ja perinteisen lila. Idänvirpiangervo oli levinnyt yhä laajemmalle ja pituuttakin saanut.  Kuutamo loisti lähes täytenä torstaina kun ajelimme kotiin päin. Päivällä perhoset ja kimalaiset liitelivät kukissa

 Perjantai ja lauantai olivat oikein syksyisen tuntuisia päiviä Etenkin koko lauantain satoi ja tuuli. Syyssäteet tulivat taivaalle sunnuntaina ja tänään. Ruska on alkamassa vähitellen, maisemassa jo  lehtiä pudonneina. Iltojen ja yön pimeyteen aloitin syyskuun alussa kynttiläkauden Ihanat, tunnelmaliset kynttilät loistivat kirkasta liekkiä parvekkeella ja sisällä. Suolalamppu pehmeää keltahohtoaan. Eilen kaksi miellyttävää asiakasta hyvine tuliaisineen ja tänäänkin yksi miellyttävä asiakaskohtaaminenn  Aivan pian lähden pitämään entisten elämien luentoa, meditaatiomatkaa ja keskustelemaan täällä Kirkkonummella ystäväni kotiin.Sinne kokoontuu useita ihmisiä.Mielenkiintoinen ilta.

Huomenna ja keskiviikkona keikkamatka Raumalle , päivät lähes täynnä. Sinne tulee myös samaan hotelliin naisystäväni .Joka perjantaina kosi minua ja nyt me ollaan kihloissa.Ihana tavata hänet. Se on ollut kirjoittamista ja soittamista tämän vähän yli kuukauden kun ollaan tunnettu.Kyllä tuntui niin valtavan ihanalta kun hän kosi aluksi puhelimessa ja varmaan sitten nyt kun työni ohessa parin päivän ja yhden yön ajan nähdään luonnossakin.Mitään en halua nyt ainakaan vielä kertoa suhteestani Mutta minua nuorempi,vaalea ja pitkähiuksinen nainen on. Johan siitä onkin aikaa kolmea päivää vaille 5 kk kun erosin edellisestä avoliitosta.

Pikkuisen pukkaa flunssaa ,sitä on liikkeellä mutta toivottavasti ei kovin pahaksi tule. Fasulla on tuttu hoitaja tässä pari päivää ruokkimassa sitä. Myöhään keskiviikkona olen taas kotona.

Noissa etäsuhteissa joita tässä nyt on muutama ollut on lähisuhteesta poiketen se että ne antavat aivan yhtä hyvän pohjan mutta yhteistä paneutumista suhteeseen se vaatii enemmän. Jos yhteydenpito jää vähäiseksi suhde viilenee nopeammin kun lähisuhteessa. Yhtään ei saa olla mustasukkaisuutta ja asioista on puhuttava vieläkin enemmän kun lähisuhteessa jos ilmenee pieniäkin merkkejä jostain ongelmista. Myös yhteistä aikaa on järjestettävä,pitkät tapaamistauot vieraannuttavat. Ja jos kaikesta huolimatta suhde ei toimi ja päättyy niin heikko ja reppana ei saa olla että yhteyden katkaisee etäviestinä vaan kyllä sen on pystyttävä sanomaan suoraan kasvoista kasvoihin. Myös sen pitää huomioida että kun on sitten yhdessä,saman katon alla tai viikoittain usein tapaa muuttuu suhde. Mutta jos etäsuhdeaikana tapaamiset ovat toimineet ne toimivat sitten myös kun ollaan perinteisesti yhdessä. Joskus se voi tapahtua pitkänkin ajan jälkeen.

Tänään  laitoin jo ilmoituksen runsaan viikon kuluttua olevasta keskustelutilaisuudesta tänne perustettavan seuran merkeissä fbn omalle seinälle. Joku lähipäivä laitan myös kahden vähän isomman keskusteluryhmän seinille. Uskon että sinne porukkaa tulee.

Nyt lähden sinne "minikurssia" pitämään ystäväni luokse. Tänne  sivulle päivitän kuulumiset torstaina, Kahtena päivänä on mukavampaa hommaa kun kirjoitus , naisystäväni kanssa hotellissa vapaa-ajan ja kiireiset työpäivät.

Voikaa hyvin. Palataan taas. Tsempit ja moi. 

Kommentoi kirjoitusta.

Kesän mentyä,syksyn portilla

Lauantai 1.9.2012 klo 13:06

On aika kun vuosikierto avasi uuden oven Seison ajan portailla . Katson kesään .menneeseen Kolmeen kuukauteen,92 päivänkiertoon. Päiviin joista jokainen oli elämää. Kesän portilla.,kun kesäkuu alkoi unelmat,toiveet, elämän suuret haaveet täyttivät suveen katsovan sydämen.Takana kevät, ilon ja pelon ,menetysten ja menestysten aika. Päättynyt rakkaussuhde, sydämen tuskien pitkäperjantai, leikkaus jota edelsi valtava  pelko. Kyyneleitä ,riitti niitä.  Epävarmuus jaksanko kesään ja jos minkälaiseen

Mutta myös kavereiden ja ystävien aitoa välittämistä, päättyneen rakkaussuhteen jatkuminen ainutlaatuisena ystävyytenä. Jollaista en ollut kokenut aikaisemmin koskaan kenenkään kanssa. Yhdessä vietetyt tunnit chatissa ja puhelimessa Päivät ja yöt. Tuki kipeimmällä hetkellä. Leikkaus joka onnistui hyvin. Aluksi ,näin jälkeenpäin tunnustaen ,paljon alkuajoiltaan haastavampi paranemisprosessi kun mitä ulos kerroin itsestäni

Päivä päivältä toukokuun ajan paitsi rakkaan ystäväni myös muidenkin tukemana tunne voida paremmin. Ja itseltäni kesää ja sen kohtaamisia ja seikkailuja odottaessa vahva itseusko että kesän jaan  läheisteni kanssa sen seikkailuissa kun aurinko hehkuu suvea. Se usko tai nyt sanottuna luulo antoi voimaa.

Kesäkuu. Päivä jota leikkauksen jälkeisen toipumisen ajan koko ajan odotin toiveilla ja pelolla oli 19.6 Juuri ennen  juhannusta.Silloin syöpäkontrolli, jossa sain kuulla sen parhaimman uutisen,että syöpää ei ole lainkaan,leikkaus onnistui täysin Uutinen joka muutti elämänsuunnan. Totesin ja syvällä sydämessäni koin että sain suurimman lahjan jonka Jumala voi antaa ihmiselle,uuden elämän mahdollisuuden, jatkoaikaa täällä olevaan matkaani. Mykistävän kiitollisuuden tieto . Mutta samalla kävi niinkuin usein siinä käy .Siihen saakka .läpi kipeimpien fyysisten ja henkisten hetkien yhdessä naisystäväni kanssa taistelin positiivisesti mutta sen uutisen jälkeen tuli myös suru. Niiden puolesta jotka eivät selviä. Onko minulla oikeus iloon ja kiitollisuuteen kun niin moni jää matkalle. Nyt ajatellen on

Koko kesäkuu oli muutosta muutoksen jälkeen. Kevään todella sietämätön rahaongelma jatkui. Työtä ei oikein jaksanut tehdä kuukauden alussa ja muuten harvinaisen hyvin edenneen toipumisvaiheen hyvin tosi hankala sivuoire. Se vaikutti siihen että pitkäksi aikaa jotenkin syrjäännyin kohtaamasta henkisesti ja fyysiseti ketään.  En asiakkaitakaan Vähimmillään oli rahaa 24 euroa käytössä.Asetin ennen kevään leikkausta juhanuksen tavoitteeksi palata taas tavalliseen elämään. Silloin kävin rakkaalla  voimapaikallani täällä,tuolla Linlåssa  kävelemässä juhannusaattona, Ajelin juhannuskokolla ,puolen vuoden tauon jälkeen akkujeni latauspaikassa ,synnyinkodissani. Tunsin silloin sanoinkuvaamatonta kiitollisuutta rinnallani kulkenutta ystävääni kohtaan ja myös muita konkreettisesti täällä auttaneita kohtaan. Siinä juhannusaaton hetkissä tiesin että Jumala rakastaa minua suuresti antamalla kaiken hyvän

Kun terveys oli hyvä ,mitä enemmän kesäkuu kului. Niin jo kesäkuun puolivälissä ajelin lyhyitä päivän lomamatkoja Ennen  juhannusta tein jo kesäsiivot kotiin

Dramaattisin vaihe liittyi siihen että ystävyysuhteessa täysin ennakoimatta tuli juhannuksena täydellinen ystävyyssuhteen katko. Se sattui syvältä,se sattui paljon. Kun kuitenkin aidommin kun koskaan olin yrittänyt olla ystävä ja läheinen ja myös kokenut samaa ystävyyden ja  yhteisyyden tunnetta ystävältäni. Vastakkaistunteet, valtava ilo kesästä joka sittenkin tuli syöpäjutun jälkeen ja pohjattomat kyyneleet kun ystävyyssuhde loppui niin olivat samalla minuutilla läsnä. Eläessäni en ole sellaista juhannusta viettänyt ja niitä sentään yli 60 vuotta jo on. Tein ennen syöpäleikkausta itselleni lupauksen että kuohuviinipullon nautin juhannuksena jos selviän syöpäleikkauksesta . Vaikka niitä aina silloin tällöin nauttiikin niin  juuri koskaan ennen ei kuohari ole tuntunut niin ihanalta kun silloin .kun sitä parvekkeella nautin Fazer kaverinani.

Heinäkuussakin kukat loistivat parvekkeella ,luonto eli kuumeista kauneuden voimaa.Lämpimät päivät johtivat parvekkeelle Oire syövästä alkoi aivan loppukuusta voimakkaasti helpottamaan ,aivan tosi siedettäväksi. Työkeikat ,erittäin pitkän jakson jälkeen jolloin ne vain kuluttivat rahaa turhien lehti-ilmoitusten muodossa ja toipumisjakson vuoksi alkoivat onnistumaan  melkein kun ennen vanhaan Äidin syntymäpäivillä oli ihana käydä. Kevään leikkauksesta koko heinäkuun aikana ei juurikaan ongelmia,ei mitään kiputuntemuksia. Mattopesuissa tuolla pesupaikalla ehkä jonkin verran

Lomia vietin ajelemalla lähiseutujen luonto-ja kulttuurikohteissa Yksin ja  joskus paikallisten kaverien kanssa. Tänä kesänä huomasin miten upeita mahdollisuuksia ilmaiseen lomaan tarjoaa aivan lähiseudut. Keväällä ja jo viime talvena ajattelin tästä kesästä aivan erilaista kesää. Jolloin ystäväni kanssa tutustutaan Suomeen ja käymme ulkomaillakin. Mutta ei se sitten mennyt niin. Toki jossain vaiheessa oli pettymys tosi kova ja olo jotenkin lohduton kun tajusi että nekään toiveet eivät toteutuneet. Mutta onneksi tästä kesästä tuli kuitenkin aivan ihana kesä lyhytlomienkin suhteen. Eli myös siltä osin kesääni kiitollinen. Heinäkuun lopulla Billnäsin ja Fiskarsin ruukkeihin tekemäni matka  30-v  yh-äidin kanssa oli kesän helmi. Ensinnäkin matkakohteet ja maisemat sinne,kokemukset siellä ja se että sai neljän pienen lapsen hyvin vaikeassa tilanteessa olevalle kaverille tarjota edes hetkeksi irroittatumista.

Kun kerran tämän kesän teema oli ihmissuhteet syöpätoipumisen ohella niin heinäkuussakin ne olivat esillä. Yksi pysäyttävimmistä kuukausista. Uudelleen syttynyt ystävyysuhde joka antoi takaisin elämäuskon.Keskustelut niin lähellä  toisiamme puhelimella ja muutenkin. Ainakin minä tunsin että se kaksi viikkoa heinäkuussa oli syvää ystävyyden ikuista sydämen tason koskettamista toiseen.Kun  sitten lopullisesti ystäväni heinäkuun loppupuolella halusi karkoittaa minut elämästään Tosi kauniisti. Nyt olen yli kuukauden koittanut selvittää mielessäni miten voi syvä ystävyys,toistensa elämän jakaminen ja tukeminen loppua ilman mitään syytä vain fbn kautta tulevaan ilmoitukseen. Minä en tiedä ja se on alitajunnassa jotenkin ahdistavanakin ajatuksena. Keneltäkään yhteisiltä tutuilta en ole kysynyt tuolla fbssä mutta jotkut yhteiset fb tutut kysymättä ovat vihjailleet ja suoraankin kertoneet syystä. Joille ystäväni kertonut. En kyllä usko niin mielikuvitusmaisia juttuja ,lienevätkö kirjoittajien omia arvailuja. Mutta vastauksen haluaisin kuulla. Eräs mies on kyllä pahasti huijannut omaksi edukseen ystävääni jos osa on totta. Myös toinen hyvä ystäväni katkaisi ystävyyssuhteemme,Onneksi kolmeksi viikoksi vain Asioista yleensä pitää pystyä puhumaan ja hänen kanssaan väärinkäsitykset saimme korjattua. Ystävyys jatkuu.

Erikoisen kuukauden todella myönteinen,hyvien voimien ihana lahja elämälle oli heinäkuulla alkanut uusi ystävyyssuhde. Niinkuin maailmassa usein tämäkin suhde alkoi aivan yllättäen Aivan enkelimäisen ihana,täynnä rakkautta oleva nainen tuli elämääni mukaan.Ja siitä illasta lähtien olemme olleet yhtä. Huomannut sen näissä naissuhteissa jo  vuosien ajan että kun olen pohjattoman surullinen ja luovuttamassa rakkauden tulee jostain rakkaus. Ystävyysuhteita on onneksi ollut koko kesän, osa kaveruusjuttuja. Sillä ilman rakkautta en pysty olemaan Näihin heinäkuun ihmisuhde- ja ystäväjuttuihin liittyen pidin osan heinäkuusta sekä fb-että blogisivua suljettuna.

Elokuu on tuonut ihanasti töitä. Taidetapahtumia. Keikkoja työn puitteissa. Syksyn vaaleihin liittyen jo hommia. Hyviä kohtaamisia ihmisten kanssa.Fasun kanssa edelleen elellään. Syksyn työkeikkoja odotellen ja mitä muuta tuo seuraavat kolme syksykuukautta. Raha-asiat mene vät sentään paremmin mutta vieläkään ne eivät ole täysin korjaantuneet mutta onneksi jo melko paljon. Seurustelusuhteeni on edennyt runsaan kuukauden aikana niin ihanasti että rakkautemme sisäinen ja ulkoinen tunne on niin voimakas ja syvä sekä yhteensitova että  eilen illalla menimme etäkihloihin  muualla Suomessa asuvan naisystäväni kanssa. Pidän edelleenkin niin matalaa linaa ulospäin suhteesta että  enempää en kirjoita vaikka sydämestäni niin onnestani haluaisinkin kertoa.Mutta nyt tuntuu niin sanomattoman hyvältä.

Toissapäivänä tein perinteisen marjanpoimintamatkan ystäväni ja hänen naiskaverinsa kanssa Pomarkkun . Marjoja oli aika vähän ja aika pieniä kooltaan Mutta reissu oli aivan ihana. Ystäväni jo eilen valmisti mehut. Äidin luona poikkesimme. Aamulla lähdin jo kohta 6.00 jälkeen ja tulin vasta ennen 22.00 kotiin. Ehdin käymään pitkästä aikaa saunassa Pomarkussa. Kyllä tutun,monien muistojen saunan tunnelma oli upea kokea. Löylyt aivan ihania. Matkaseurakin mukavaa

Kun muistelen päättynyttä kesää sen muistot kuitenkin ovat valoisina muistoissa ja ne vaikeatkin asiat varmaan aika muuttaa  elämänkokemukseksi jotka  veivät eteenpäin vaikka polttavaa tunteiden kipua ja osin fyysistäkin aiheuttivat

 

Hyvää syksyn alkua ja kiitos että elitte kesän kanssani blogini sivuilla. Palaillaan ,ehkä jo huomenna

Kommentoi kirjoitusta.

kuutamon taikaa

Keskiviikko 29.8.2012 klo 22:47

Nyt on aikaa vain puoli tuntia kun menen nukkumaan Huomenna ystäväni ja hänen kaverinsa kanssa marjanpoiminta matka Pomarkkuun Herätys aamulla klo 6.00 Fazerille ruoat ja sitten matkaan Ensin heidät kyytiin ja sitten päivän matkalle.Yöllä takasin .

Nämä  kaksi päivä on menneet mielenkiintoisesti.Eilen tunnejutuissa hyvin kipeitä hetkiä. Tänään taas kaikki hyvin, Eilen oli siksi surullisia fiiliksiä,tänään sydän lauloi onnesta.

Eilen paljon asiakassoittoja ,tänään kaksi mukavaa asiakasta. Perjantaina tulee myös .Mukavia keskusteluhetkiä facebookissa kaverien kanssa. Viime yönä kun tuntui niin kipeältä tunteiden sydämessä ja itkettävältä  soitti  yksi ystäväni Juteltiin aamuyöllä kaksi tuntia Tuntui niin hyvältä kun sai jutella ystävänsä kanssa. Oikein lämmitti mieltä. fb ystävyyksistä saa voimaa Tänään katson taas tunneasioissakin luottavasti eteenpäin. Rakkauden voima on suunnaton

Tehnyt kirjoitustöitä Paikalliseen lehteen vein ilmoituksen jossa tänne perustettavan rajatiedon yhdistyksen tai seuran  kokoonkutsu oli. Valmistellut huomisen matkaa. Lastasin autoon jo ämpäreitä ,juomia mitä me tarvitaan siellä.

Kuutamo loistaa taivaalla,on aivan pilvetöntä.Elokuun toinen kuu,juuri elokuun kuutamo. En ehdi nauttimaan sen valosta nyt. Perjantaina täysikuu. Jos huomenna on sää pilvetön myös ajelen kotiin päin ainakin osan matkasta kuun valossa.

Nyt käyn nukkumaan . Perjantaina sitten kun on aikaa laajempi päivitys .

Elämän iloa ja tunnelmia arkeenkin.

Kommentoi kirjoitusta.

Kotihommia

Maanantai 27.8.2012 klo 18:00

Tänään on ollut ihan kiva elokuun päivä. Yöllä oli varmaan satanut koska aamulla herätessä oli luonto sateesta kostea..Puiden lehdet tuoksuivat sateelta.  Kissaverkossa parvekkeen reunassa pisaroiden kyyneleet kimmelsivät. Hellän herkkänä ketjuna. Kukkien lehdillä ja kukissa ravitsevan vihreä syvyys. Aamun pilvistä syntyi päivän kesätaivas. Parhaimmillaan vaaksan verran yli 20 astetta. Tuulensuojaamalla parvekkeella tuntui ihan lämpimältältäkin.

Jo aamulla aloittelin keikkailmoitusten soiton lehtiin. Netti on ihana väline siinäkin mielessä että sieltä löytyy ilmaisjakelulehdet. Kun ei alue-tai maakuntalehtiin ilmoitusta laita  ne ovat edullisiakin. Huomannut sen että pienemmillä lehdillä saan helpoimmin asiakkaita kun maakuntalehdillä. 20 mm pikkuilmoitus siellä hukkuu muiden joukkoon. Se on totta josta olen saanut palautettakin että maakuntien väki  jää ilmoituksen ulkopuolelle. Vaikkakin näistä kaupunki-ja aluelehdistä melkein kaikilla on laaja ilmestymisalue. Tutkitusti ihmiset lukevat enemmän ilmoituksia juuri niissä lehdissä kun maakuntalehdistä. Työtä mulle se teettää soitella niihin mutta on tässä aikaakin. Joensuuhun lokakuun kurssi-ilmoitusta en vielä laittanut ,kurssi siellä on lokakuun loppupuolella. Huomenna alan selvittämään edullista kurssipaikkaa sieltä. Näillä kurssihinnoilla ei kalliisiin kannata mennä paitsi kädestäkatsomiskurssia järjestämään. Siihen on rajottamaton osanottajamäärä mutta näille joita nyt järjestän syksyn ja ensi kevään aikana on maksimimäärä 15-17 henkeä. Tänään täyttyi sitten syyskuun puolivälin kurssi Pyhäjärvellä. Kaksi paikkaa oli jonkin aikaa täyttymättä mutta ajankohdan lähestyessä nekin täyttyivät. Täynnä olevalla kurssilla tosin odottelen vielä kolmea vahvistusta,takarajana on 10.9 jonne on vielä aikaa. Varmuuden vuoksi,peruutusten varalta otan, kolme vielä varalle. Aivan tosi upea homma kurssin toteutuminen. Mielelläni menen sinne,kauniille paikkakunnalle. Jossa on muutama tuttukin.

Tällä viikolla joitakin asiakkaita on täälläkin. Uskon että heitä syksyn mittaan tulee lisää.Keikkapaikkoja on paljon jo suunnitteilla syksyn mittaan.Se on sitten eri asia tuleeko niin paljon porukkaa että homma kannattaa.Etukäteen murehtimalla sekään asia ei muutu miksikään.Luotan että tulee. Syksyn messujen messulehti tuli tänään postissa. Tai oikeastaan kaksi joista toisen taidan lähettää ystävälleni. Itsekin menen  13-14.10  Hengen ja Tiedon messuille. Ne ovat Suomen laajimmat alan rajatiedon messut,hyvänä kakkosena tulee talven Minä Olen-messut. Hengen ja Tiedon messuilla käyntini hommissa tulee olemaan 26 kerta ,messut viettävät tänä syksynä 30-v juhliaan.

Torstaina  toivottavasti on kaunis ilma kun menen herukanpoimintaan Pomarkkuun kotimaisemiin. Aioin jättää koko homman väliin tänä syksynä mutta eilen soitti ystäväni jonka kanssa ollaan sieltä poimittu marjat jo yli kymmenenä vuonna. Se on aina sellainen mukava matka.Pensaita on paljon ja ilman keinotekoisia lannoitteita niitä sukulaismies hoitelee. Tällä kertaa mukaan lähtee myös ystäväni kaveri. Sieniäkin siellä olisi paljon mutta emme ehdi niitä poimimaan . Metsään ne jäävät ,ei niitä siellä poimi kukaan. Joinakin vuosina ollaan vähän ehditty poimimaan . Suppilovahveroita,kantarelleja,mustatorvisieniä,mitä kaikkia niitä nyt onkaan. Tällä kertaa ystäväni naiskaveri saattaa tosin poimia niitä.On sellainen kiva rento tunnelma kun ensin ajaa 280 km sinne ja takaisin Välissä poimii päivän herukoita. Samat sanat on puolukoiden kohdalla ja mustikoiden. Niitäkin on mutta ei ole poimijoita.Voisin kyllä jonakin arkipäivänä käydä myös niitä poimimassa mutta yksin en kyllä ehdi. Ystäväni pakastimeen ei mahdu.Voi olla että jonkun naiskavereistani voisin saada päivän matkalle sinne jos kysyisin.Tänä syksynä vaalit sekoittaa vkl aikatauluja niin että ei saa järjestettyä kahden päivän aikaa. Vanhassa ,isossa maalaistalossa olisi tilaa kyllä yöpyä hyvinkin.

Eipä tässä kait kummempia ole nyt kerrottavana,johan sitä tulikin. Että lämmintä ja luonnikasta alkuviikkoa Koitetaan pysyä virkeänä.

2 kommenttia .

Upea päivä taas.

Sunnuntai 26.8.2012 klo 20:10

Hienosti jatkuu tämä elokuun loppu. Jälleen mukava päivä. Sää oli todella aurinkoisen hieno,pilviä niin harvakseen että  ne ei haitannut. Ei etenkään kun ne oli poutapilviä. Yöllä naiskaverin kanssa kirjoittelin melkein kahteen Suihkun ja muutaman kirjoitushomman jälkeen se olikin jo kaksi kun nukkumaan ehti. Oikein onnellisen unen nukuin aamuun asti. Siinä heräillessä näin upeita unia.Seksikkäitä hetkiä naisen kanssa siinä touhusin. Eli parhaimmala mahdollisella unella alkoi päivä.

Fasu oli yön aikana siirtynyt nukkumaan tuolille,usein se aamuöisin niin tekee. Nyt sitä nukutti niin että ei tullut aamusuukkoa amtamaan eikä kehräämään ja puskemaan mulle. Siitä kun ylös kampesin itseni niin aamukahvin jälkeen sitten jo aloinkin valmistelemaan päivän ohjelmaa.Pidin Fazerille seuraa jonkin aikaa kunnes lähdin ensin Ragvaldsin museoalueelle tuohon aivan keskustan kainaloon.Siinä on luontokohteena kunnostettu alue.Ei kovin laaja mutta kuitenkin metsäinen. Sitä on paljon kunnostettu aivan viime aikoina. Yhteen aikaan se meinasikin olla kuin rytökasa jossa nuoriso ja alkoholisoituneet majailivat mutta tänään kun kävin se oli positiivinen yllätys. Siistitty ja hoidettu mutta kuitenkin alkuperäinen luonnon maisema säilytetty. Kävelin siellä hetken aikaa ja kävin alueella olevassa museossa .Siellä Porkkala-aiheinen näyttely.  Hyvin Neuvostoliiton miehityskauden tapahtumia kuvaava.

Siitä sitten menin tivolissa käymään. Jonkinlainen perinne näyttää muodostuvan siitä että Kirkkonummi-päivien vkl on Tivoli Sariola täällä. Eihän siellä  niin paljon ole aikuisten juttuja  mutta on siellä mukava aina käydä Nyt en onneksi innostunut pelaamaan pelejäkään Niihin tivolin laitteisiin en uskalla mennä. Sen verran kovaa on niiden vauhti tai kieppuminen. Siinä pian olisi pöksyt tavaraa täynnä takaosaltaankin  jos niihin istuisi. Rupeaa pian huutamaan kesken session että tule äiti hakemaan mut täältä pois. Siellä aika mukavasti nytkin oli väkeä.Kun samaan aikaan oli viereisellä urheiluareenalla junnujen jalkapalloturnauksen loppuotteluita niin autolle ei paikkaa meinannut löytää.

Ajelin sitten Helsinkiin. Jo kauan olen ajatellut käydä Seurasaaressa.  Alkukesä,ihan heinäkuun loppupuolelle meni tuon syöpäoireen ongelman kanssa ennen kuin alkoi parantumaan. Ja muutenkin toipumisesa alkukesä. Niinpä sitäkään suunnitelmaa ei päässyt toteuttamaan vaikka kuinka halusi. No,tänään onneksi senkin voi toteuttaa. Seurasaari on minulle hyvin monien muistojen kaunis ja tunteikas paikka Muistojen vähän kauempaa ja viime vuodeltakin. Jos minun pitäisi nimetä joku helsinkiläinen todella  tärkeä paikka se olisi Seurasaari,kakkosena tulisi sitten Siuomenlinna mutta sekin vasta pitkän ajan jälkeen

Menomatkalla poikkesin Tamminiemeen. Jotenkin se on jäänyt multa väliin Aukioloajat ovat hiukan rajoitetut ja sitten on ollut ystävä tai kaveri mukana kun ollaan oltu Seurasaaressa. Että ei ole viitsinyt ehdottaa käyntiä silloin. Sen tietää että sinne joskus kuitenkin tulee käytyä. Tänään sitten siellä kävin ntutustumassa. Tosin en vielä käynyt Urhon entisessä kämpässä mutta puistossa ja kahvilassa kyllä. Itse Tamminiemeen tutustuminen vie niin pitkän ajan että siihen pitää varautua eri käyntiä varten Tuntui kyllä aika mielenkiintoiselta istua ja kulkea siellä tammien joukossa puistossa. Katsella satoja vuosia vanhoja puita ja kiviä sekä kalliota. Kävellä vanhoista tv-kuvista ja lehtijutuista tutuilla poluilla. Ja ajatella että Isä Meidän joka hallitsi alaisiaan 25 vuotta on ollut samoilla poluilla ja katsonut kansakunnan vaihtelevassa kulussa samoja asioita. Porukkaa sielläkin oli mutta onneksi sai ihan rauhassa tutustua paikan energiaan. Kyllä siinä Urkin henkeä oli. Kahvilasta  ostin juoman painikkeeksi Urkin leivän Jos nyt joku sitä ei tiedä mikä se oli hänen lempileipänsä josta tykkäsi niin se täysjyväsiivut joiden välissä oli lohta.Eikä yhtään huono maku ollut ollutkaan Urholla

Seurasaaren tunnelmaan pääsin jo heti sillalla joka Tamminiemen portin vierestä alkaa . Kesyjä sorsia ja hanhia lepäili ja ui vedessä ja lepäili rannoilla. Viisihenkinen joutsenperhe ylväänä ja majesteellisen komeana keinui aalloilla Ne eivät säikähtaneet niitä katselevia ja kuvaavia ihmisiä lainkaan, ei mitkään linnut. Kun Lumialla kuvasin useita kuvia niistä ,joutsenista ja hanhista menin ihan kun ne tuli rannalle niin niistä noin kahden metrin päähän. Ne eivät olleet milläänsäkään kun kuvailin ja selkäni takana vähän etäämpänä suuri joukko muita. Isä joutsen ainoastaan uhkaavia sihiseviä huutoja kuin kissan sihaus päästi kun huomasi koiria. Joku mies sanoikin siinä että joutsenet eivät tykkää koirista.Eli ne on kuin minä. Ei tykkää mutta pakko sietää. Tosi hellyyttävää oli niitä seurata .Ne joiden on mahdollisuus katsoa facebook sivuani niin näkevät kuvat siellä.

Aika herkän lämmin ja myös haikea kaunis muisto tuli kun ajattelin että samoja joutsen vanhempia on kuvannut myös naiseni kun hänen kanssaan viime kesänä siellä käytiin Seurasaaressa. Joutsenethan ovat hyvin paikkauskollisia lintuja,sama pariskunta oli kyseessä Ne olivat saaneet jatkaa elämää yhdessä ,me emme. Se toi  sen haikeuden. Hanhet olivat vielä kesympiä. Ne tuli ihan kosketusetäisyydelle: Seurasaari on tuttu myös oravistaan jotka tulevat syömään kädestä Ja niitä on aika paljon siellä. 

Saaren hiekkainen uimarannan poukama oli vielä tämän päivän lämmössä auringonottajien käytössä ,etenkin nuorten naisten.. Seurasaaresa on myös nakuranta jossa nimenomaan on oltava alasti. Se on kuitenkin ulkopuoliselta porukalta suljettu. Ihmeekseni on myös niitä jotka pitävät alastomuutta ja sen näkemistä sopimattomana Mutta meitähän on kaikkiin´juniin. Jotakin hyvin herkkää ja voimakasta. Vahvistavaa sen luonnossa on  Aika vahvasti koin poluilla myös omat muistoni. Jotka ovat hyvin henkilökohtaisia. Hyvin yhdistäviä ja syviä. Kävin syömässä Seurasaaren kesäravintolassa,siitäkin facebook -sivullani kuva.  Se on minulla perinteinen ruokailupaikka, vain kesäisin auki. Toki näiden vuosien aikana olen käynyt myös muissa saaren ravintoloissa ja kahviloissa. Tai itseasiassa muut ovat kahviloita. Hyvinkin romanttisia kuten myös maisema terassilla oleva ravintola. Samassa pöydässä kun viime kesänäkin istuin. Tällä kertaa söin paahdettua rautua. Annokset on siinä ravintolassa pieniä mutta hyviä. Saarelle kerättyihin vanhoihin museorakennuksiin en ehtinyt tutustua nyt ,Ohi kuljin. Niissä näiden pääkaupunkiseudulla vietettyjen vuosien aikana olen aiemmin tutustunut . Alkoi olemaan kiire autolle jonka neljän tunnin parkkiaika täyttyi. Se on sellaista seutua että ilkeät poliisisedät ja-tädit hyvin herkästi sakoittaa pysäköinnistä.

Iltaa viettänyt Fasun kanssa . Ottanut pari rentoa kirsikkaviin lasillista ja nyt on sitten kello niin paljon että siirryn fbn puolelle.Mulla on siellä treffit. Mukavaa alkuviikkoa ,palaan ehkä jo huomenna taas tänne. Se on moro nyt

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Taiteissa

Lauantai 25.8.2012 klo 20:08

Lauantai, elokuun viimeinen. Kello on iltaa.Takana lämmin päivä,ilmakin ihan mukavasti yli 20 astetta.Auringon kuultoa.Vasta nyt,illan hämärän hetken jo aavistuksena illassa olevana, tyyneen iltaan pilvien lammaslaidun luo pilviä. On sadonkorjuun ajan lauantai. Luonto haluaa vapautua kaikesta  suvisateiden ja auringon kasvattamasta Luojan viljasta. Vain niin pienen osan antimista ihminen terveydekseen ottaa. paljon jää eläimille,maahan pudonneista saa multa uuden kevään kasvun voimaa kun talvi on pakastimessan säilyttänyt. Katselen noita pihapuitakin. Maisemaa kauniina ympärillä. Tämä elokuu on tuonut jo syysvärien airueet sinne. Etelän ruskaan on aikaa vielä kauan.Ainakaan tämä kesä ei ole kuivattanut luontoa. En suostu sanomaan syksyn saapuneen mutta jo portilla se on. Ei enää kuukauttakaan kun on syyspäivän tasaus,sitten yö on pidempi kuin päivä.Yhä nopeammin ja pitenevin illoin.

Jostain syystä nämä lauantait ja sunnuntait on yksinäisempiä kun arjet,niiden jono. Muistot menneestä läheltä ja kaukaa ajanrattaalta nostaa haikeuden. Kyyneleet silmiin ja huomaa miten herkkyys nousee armottomien ja armollisten muistojen huoneesta.Ne kyyneleet tuo kauniit muistot,ikävä joka kaipausta. Kauneuteen, lämpimiin hetkiin ja yhteyteen Sieltä lapsuuden Pomarkun kodin elokuiden tunteista aikaan tänä kesänä. Niin moniin juuri muistoiksi jääneisiin päivien,viikkojen ja kuukausien eilisiin. Nämä kyyneleet eivät ole surun itkua. Kaunista kaipuuta. joista osassa,tuoreimmissa on suurena elämänliekkinä toivo. Nämä tunteet ovat  myös kiitosta eiliselle,öille ja päiville jotka olivat juuri vasta.Tuossa ihan äsken.

Viime yönä valvoin kolmeen  asti.Pitkästä aikaa niin myöhään. Ystäväni kanssa rakkauden ja elämän suurta hetkeä eläen. Nyt kun oli tilaisuus siihen, meille. Eilen päivällä vietin sitä taiteiden huumaa josta kirjoitin edellisessä blogissa.Ensin 19 km päässä tästä Porkkalan Rigårdsnäsissä meritauluja,mereen liittyviä kuvia katsomassa. Suosittelen, ainakin minuun ne tekivät vaikutuksen.Jotka lukijoistani asuvat kohtuumatkan päässä kannattaa mennä.

Sieltä ajoin sateessa jota oli koko eilinen ilta niin tänne keskustaan.Kirjastossa oli paljon tapahtumia,musiikkia ja monenlaista muutakin tarjolla. Kun Kirkkonummi on Suomen nopeimmin kasvava lapsiperheiden paikkakunta ja myös asukkaiden keski-ikä Suomen toiseksi nuorin niin teemana on tässä viikonlopussa Lasten tahtiin. Näillä päivillä on aina joku teema .Se näkyy tänä vuonna muutenkin mutta korostetusti myös kirjaston tapahtumissa. Toki meille  varttuneille jo lapsuuden ohittaneille on myös ohjelmaa Lasten vanhemmille ja meille vieläkin elämänkokemusta enemmän nähneille.

Näiden päivien aikana tapaa tuttuja  yleensä kuten tapahtumissa tapaa,eli aika paljon Eniten vaaliteltalla tai muuten vaan kun puolueteltalla on tarjoamassa ilmaisia antimia ja nyt jakamassa myös esitteitä. Mutta muutenkin.Eilen  kirjastosta kävin Kirkkonummen taideyhdistyksen 40-v juhlanäyttelyssä.Sielläkin taas hienoja ja puhuttelevia tauluja ja muitakin taideteoksia. Myös siellä tarjoilua ja musiikkiesityksiä. Kauaa en ehtinyt olla kun piti ehtiä kirkkoon sitä Matteuksen evankeliumi-kirkkonäytelmää katsomaan. Monologi joka oli itse asiassa koko Matteuksen evankeliumi avasi Raamatun  monivivahteista ja draamallista tapahtumien maailmaa ennenkokemattomalla tavalla.Vaikka teksti on tuttuakin tutumpi .Mutta kun  sen esitti näyttelijä,todella hyvin siirtyi itsekin niihin tapahtumiin. Seurakunnille olisi siinä erilaisiin tapahtumiinsa missä vain Suomessa tosi vaikuttava ohjelma. Katsojia oli hämmästyttävän vähän ja enimmäkseen naisia.

Yön vietin fbssä. Hesan taidenäyttelyn kuvia katsellen.ja ihastellen. Naisystäväni kanssa lähes läpi yön kirjoitellen chatissa. Kokien aivan huikaisevia tunteita. Mutta edelleenkin julkisuuteen avaan suhdetta tosi vähän. Kateellisia ja mustasukkaisia,toisten ihmisten onnen ja rakkauden paholaisen ajatuksillaan tuhoavia riivaajasieluja kuitenkin muuten lähes 100% ihanan nettikansan joukossa on.Edellisen suhteen siihen surullisempaan puoleen ja niiden muodostumiseen niillä pahoilla sieluilla oli suurin syy. Ei kumppanillani eikä mulla. Tämän kohdalla sitä en halua,eikä mun mielenterveys toistuvasti niiden energioiden hyökkäyksiä kestäisi. Vaikka on  niitä aina ja menneen muodossa oli nimenomaan muualla kun nettikansassa.No,jokainen saa ansionsa mukaan,nekin.

Tänä aamuna sitten jo  9.00 aikaan soitti telttatapahtuman päävastuuhenkilö että nyt tarvitaan apuvoimia. Porukkaa oli torilla jo silloin paljon ja kun näitä tapahtumia talkoovoimin järjestetään niitä avuliaita henkilöitä, yhteisvastuullisia on aika vähän  Näin tässäkin porukassa. Jo kuukausi sitten lupasin olla näissä tapahtumissa tarjoilijana,esitteiden jakajana ja muissa pikku hommissa kun vaan ehdin mutta ennen 10.00 en ehdi. Nytkin olin ajoissa paikalla. Kyllä ilmaista kahvia,pullaa,keksiä,mehua ja muuta tarjoiltavaa oli paljon mutta oli väkeäkin . Meitä useampi oli tarjoilemassa, yksi täytti ilmapalloja ja yksi teki vohveleita jatkuvasti. Aina välillä jaoin esitteitä ja tulihan siinä kuunneltua ihmisten ajatuksia tämän Kirkkonummen elämästä ja muutostarpeista. Sitä puuhaa tein 13.00 asti. Onneksi ehti käydä tutustumassa myös muuhun ,todella monipuoliseen myyntitarjontaan ja ohjelmatarjontaan. Meidän teltan ympärillä oli muitakin järjestötelttoja, aivan vieressä soi tanssimusiikki  koko ajan. Paikallisen lavatanssien harrastajien seuran esitykset ja välillä toritanssit. Siinä sanoinkin kavereille että tätä autuaampaa paikkaa meidän teltalle ei voisi ollakaan.Hyvää tanssimusiikkia ja kauniita,tanssiasuisia naisia pyörimässä vieressä. Kyllä tuntui ihanalata tarjoilla kahvia,karamelliä ja muuta mukavaa

Sieltä kiiruhdin kirkkoon katsomaan Suomen Lähetysseuran tarjoamaa kirkkodraama esitystä Nunu. Nyt oli vähän enemmän porukkaa ja miehiäkin joukossa. Muusikon,näyttelijän ja naistanssijan esittämä tarina nepelilaistytyöstä oli todella koskettava , Hyvin taiteellisesti toteutettu ja ammattitaitoinen Mutta ennenkaikkea tarina ,se kyllä kosketti syvältä. Itkin ,mutta niin näkyi jotkut muutkin herkät itkevän. Tarina oli niin lämmin ,elämänmyönteinen, ja kuinka vaikeuksista pääsee voittoon. Eikä esitys ollut pelkkä kirjoittajan mielikuvitustarina vaan se perustui tosielämän tapahtumiin nepalilaiskylässä. Tämän vkl ehdottomasti koskettavin taidekokemus tähän mennessä. Epäilen että huomennakaan ei tule pysäyttävämpää. Lämmin kiitos ystävälleni joka viime kesänä kertoi tästä tarinasta mulle Ilman hänen kertomaansa ehkä en olisi mennyt sitä katsomaan.

Saunassa kävin myös kuten lauantaisin käyn Päivän eka kunnon aterian soin vasta 18.00 aikoihin ,ei ole oikein ehtinyt ennen. Tässä nyt illan oleskellut Fazerin kanssa . Mulle on tullut soittoja ,asiakasjuttuja muutama. Äidille soitin . Kyllä osa soitoista oli sellaista aika taas henkisesti vaativaa,elämä on julmaa joillekin joskus. Tykkään kannustaa ja viedä elämänmatkan läheisiä ja vieraampiakin mutta joskus tuntuu että niitä kipeitä asioita ja elämänjaksamisen äärirajoilla oloja on turhan usein Ellen olisi ihan psykologisten testien mukaankin poikkeusvahvasti empaattinen ihminen niin ei tätä jaksaisi.Todellakaan ei. Mutta kun tiedän että jokaisen pimeimpäänkin yöhön tulee armelias kirkkaus edessä päin tämän elämän virrassa se antaa voimaa. Kukaan ei saa uupua kesken. Vaikka itselle joskus meinaakin  käydä niin.

Eilen varasin kirjaston Porkkala-salin ajatuksena jos saataisiin tänne Kirkkonummelle perustettua vaihtoehtohoitojen,rajatiedon ja henkisen kasvun yhdistys Ilmoituksen laitan keskustelutilaisuudesta ja yhdistyksen perustamisesta paikalliseen ilmaisjakelulehteen sekä täällä blogissa ja fbssä kerron enemmän.Keskustelutilaisuuden varasin 13,9 klo 18.00-20.00  Vahtimestarin pyysin varaamaan 20 tuolia. Nyt jännittää että montako tulee näistä asioista kiinnostuneita . Odotan ihmisiä Kirkkonummen lisäksi ainakin Inkoosta ja Siuntiosta. Eikä Espoossakaan tämän tyyppistä yhdistystä ole yhtään. Kun nyt tulisi sen verran että sen yhdistyksen tai seuran saisi perustettua. Silloin yksi kauan elämässäni ollut unelma toteutuisi. Ja siihen toimivan hallituksen . Itse välttämättä en siihen hingu,voin olla mielelläni ihan rivijäsen. Toivoisin tästä tilaisuudesta levitettävän tietoa. Kerron siitä tapaamisesta lähempänä tarkemmin.

Oikein hyvää lauantai-iltaa  ja sunnuntaita 

 

4 kommenttia .

« Uudemmat kirjoitukset Vanhemmat kirjoitukset »